perjantai 4. elokuuta 2017

Myöhästettyjä kylvöjä ja viherlannoitusta

Vuosi 2017 on ollut Niittulassa siinä mielessä poikkeuksellinen, että tiesimme jo ennen kasvukauden alkua, että pystymme aloittamaan suoramyynnin vasta elokuun puolessa välissä. Siispä koko tämän vuoden viljely suunniteltiin tätä tavoitetta silmällä pitäen: kaikki piti kylvää mahdollisimman myöhään, jotta sato olisi parhaimmillaan, kun pääsemme torille.

Myöhäisestä kylvöstä on ollut hyötyä siinä mielessä, että se auttaa monien rikkakasvien torjunnassa. Kun rikkojen annetaan kunnolla itää ja kasvaa, niin ne sitä helpommin myös kuolevat, kun pääsee ne sitten jyrsimään. Oikean teho-käsittelyn saavat ne lohkot, jotka käsitellään kahteen kertaan: siemenrikkojen annetaan itää ja jos hyvä tuuri käy, ei toisen jyrsinnän jälkeen idä juuri lainkaan rikkaruohoja.


Lajivalikoima on meillä tänä vuonna vähän totutusta suppeampi, mutta onneksi erikoisvihannesten saatavuus on laajentunut vähittäiskaupassa, kun esimerkiksi varsaparsakaalia ja lehtikaalia on tarjolla hyvin yleisesti. Ja hyvä näin. Mutta kyllä meiltä uusia kokeiluja tänäkin vuonna löytyy, ainakin vihannessinapit ja tatsoit näyttävät kasvavan hyvin. Talvikurptsoista viljelemme tänä vuonna vain kahta lajiketta: yhtä oranssia Hokkaidon tyyppistä kurpitsaa ja yhtä butternut myskikurpitsaa. Talvikurpitsat alkavat pölyttyä vasta nyt elokuun alussa viileän kesän johdosta, joten ihan heti ei näitä meidän toritiskillä näy.


Kun kylvöala on pienempi, niin maan kasvukunnosta pitää toki pitää huoli. Olemme siis kyväneet tänä vuonna entistä enemmän viherlannoituskasvustoja: raiheinää, sinimailasta ja syysruista. Valkoapila on ollut viljelyssä jo aiemmin. Syysruis vaikuttaa mielenkiintoiselle, sillä kun se kylvää keväällä maan lämmettyä oikein kunnolla, ei se kuki kesän aikana lainkaan - vaan odottaa seuraavaa talven kylmäkäsittelyä. Suomessa on viljelty nk. "juhannusruista" juuri tällä tavalla ennenkin - tyypillisesti aikaisen viljelykasvin jälkeen. Kasvusto niitetään muutaman kerran kesässä ja, jos tuuri käy, talvehtii kasvusto voimakkaan juuriston ansiosta tavallista syysruista paremmin. Keväällä on odotettavasti paljon vihermassaa, joka muokataan maahan. Saa nähdä, raaskiiko ruista jyrsiä keväällä vai antaako sen kasvaa ihan oikeaksi viljaksi. Ruis on muuten allelopatinen kasvi: se erittää kemiallisia yhdisteitä, jotka heikentävät rikkakasvien kasvua. Vanhemmat ruislajikkeet ovat myös erittäin kookkaita kasveja, joten ainakin toisena vuonna ne myös auttavat rikkojen torjunnassa varjostamalla. Tämä on luomuviljelijän hyvä tietää.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kuulumisia Niittulasta

Niittulan tilan vuosi 2016 on käynnistynyt kiireisenä. Tähtäämme tänäkin vuonna torimyynnin aloittamiseen vasta elokuussa, joten kaikki kasvit yritetään istuttaa ja kylvää siten, että ne ovat parhaimmillaan juuri tuohon aikaan. Talvikurpitsat on saatu jo maahan kuten oheisesta Instagram kuvasta voi päätellä, myös porkkanat, perunat, punajuuret, härkäpavut ja monet muut tutut herkut ovat jo kasvamassa. Huolta tänä vuonna on jälleen aiheuttanut oikukkaat säät. Ensin oli todella kuuma, sitten tuli aivan liikkaa vettä (että jopa osa punasipuleista tuhoutui) ja sitten tuli armoton kuivuus. Hallan uhka on ollut viime viikkoina jokaöinen riesa, joten harsoja on taas tullut aseteltua huolella viljelysten päälle.
Kuva, jonka @vesatee julkaisi

Valkosipulisadosta on luvassa tänä vuonna runsas ja hyvälaatuinen. Syksyllä istutetut istukkaat talvehtivat kohopenkeissä erinomaisesti, vaikka vettä oli välillä pelloilla vähän liikaakin. Kasvit lähtivät aikaisin keväällä hyvään kasvuun, oheinen kuva on ensimmäisen kitkennästä jossa valkosipulit ovat vielä aika pieniä. Tänä vuonna yritämme kasvattaa myös keväällä istutettua valkosipulia "vihersipulina". Siis vihersipulin tapaan nuorina vihreinä kasveina kokonaisina käytettäviä valkosipuleita.

Kuva, jonka @vesatee julkaisi

Pääsin käymään työmatkalla Meksikossa toukokuussa. Ilokseni löysin sieltä monia tuttuja kasveja ihan tavallisesta lähikaupasta, esimerkiksi vihannesportulakkaa - jota tosin näytettiin myytävän siellä kokonaisina kasveina, ei niinkään pelkkinä kasvuversoina kuten Niittulassa on ollut tapana. Tomatillot ja härkäpavutkin olivat Meksikossa lähikaupan hyllyillä, hyvin saman näköisiä olivat kuin mitä me olemme Turun kauppatorilla myyneet.

Kuva, jonka @vesatee julkaisi

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Maailman terveellisintä ruokaa?

Lehtikaali on nyt in. Se on terveellistä ja hyvää, mutta se noteerataan korkealle myös huippuravintoloissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi New Yorkissa on eletty lehtikaalihuumaa jo usean vuoden ajan. Lehtikaali on trendikästä, sitä syödään raakana ja kypsennettynä salaateissa, pastan kanssa ja rapeina sipseinä. Maailmalla puhutaan, että lehtikaalilla olisi kolesterolia alentavia vaikutuksia, erityisesti, jos sen syö kevyesti höyrytettynä. Se kuulemma ehkäisee tehokkaasti myös useita eri syöpätyyppejä, esimerkiksi rinta- ja eturauhassyöpää. En ole lähemmin tutkinut näiden terveysväitteiden paikkaansapitävyyttä, mutta se on ainakin varma, että lehtikaalissa on paljon flavonoideja, antioksidantteja ja paljon muutakin terveellistä.

Löysin lehtikaalit itse ehkä 6 vuotta sitten. Halusin kokeilla erilaisten kaalien viljelyä ja haalin eri puolilta maailmaa erikoisien kaalien siemeniä. Taisin kokeilla samana vuonna ensimmäistä kertaa mini-parsakaalin (broccolinon) viljelyä, josta siitäkin on tätä nykyä tullut Niittulan vakio-kasvi. Lehtikaaleista viljelin Toscanan mustakaalia ja maailmalla "siperialaisiksi lehtikaaleiksi" kutsuttuja kasveja, jotka eivät oikeastaan ole kaaleja vaan rapsin vihannesmuotoja. En itsekkään tiennyt, miten lehtikaaleja oikein käytetään ruoanlaitossa, muistelin vain äitini viljelleen niitä aikoinaan. Hän pakasti lehdet raakoina ja lisäsi niitä keittoihin talvisaikaan. Ensimmäistä satoa maistelin lihaliemessä hauduttaen. Ihastelin mustakaalin kaunista väriä ja mietoa makua. 


Kuva: "Siperialaiset lehtikaalit" eivät oikeastaan ole kaaleja, vaan lantun tai rapsin lehtivihannesmuotoja. Ne kukkivat herkästi pitkässä päivässä, joten tyydyttävä lehtisato saadaan vain heinäkuun kylvöjen jälkeen. Kypsennetty siperialainen (kuvassa alla) on toki vihreä, mutta ei vedä vertoja kypsennetyn mustakaalin väriin. Molemmat toki maistuvat maukkailta.

Toscanan mustakaalilla on maailmalla useita nimiä. Nero di Toscana, Cavolo nero, Lacinato, palmukaali ja dinosauruskaali viittaavat kaikki samaan lehtikaalityyppiin, jolla on poikkeuksellisen tummanvihreät, miltei sinertävät, viuhkamaiset ja poimuiset lehdet. Se on kotoisin Toscanasta, Italiasta ja sen arvioidaan syntyneen joskus 1700-luvulla. Se poikkeaa ulkonäöltään ja myös maultaan yleisemmästä, kähärälehtisestä lehtikaalista. Makua sanotaan miedommaksi ja makeammaksi. Palmukaali nimitys tulee siitä, kun kasvista korjataan jatkuvasti satoa ruoaksi, alkaa kasvi muistuttaa pikkuhiljaa palmua, sillä sen runko on paljas ja vain latvassa on tupsu lehtiä. Luontaisesti kasvi pitäisi toki kaikki lehtensä varressa. Dinosaurus-kaali nimi on hauska, koska kasvin lehdet todellakin ovat nystyräiset ja voivat hyvinkin muistuttaa muinaisten liskojen poimuista ihoa.

 Kuva: Mustakaalin lehdet eivät ole oikeasti mustat, vaan sinisen harmaat, joissakin yksilöissä vihertävät. Vaikkei sitä yleensä Suomessa tiedetäkään, on mustakaali Minestrone-keiton klassinen raaka-aine - mutta sitä syödään myös raakana salaateissa. Modernempia käyttötapoja ovat terveysjuomat, smoothiet, joiden makua voi loiventaa banaanilla, avokadolla tai vaikka mintulla. Tosin yhteen juomaan ei laiteta lehtikaalia kilokaupalla, vain muutama lehti antamaan väriä ja makua.

Lehtikaalia ei ihan heti mieltäisi heinäkuun herkuksi, mutta jos kylmästä alkukesästä ei ole mitään muuta hyötyä, niin ainakin se, että lehtikaalit kukoistavat. Satoa korjataan myyntiin kiireen vilkkaan. Turun torilla ei ole vieras näky, että asiakas kantaa kotiin toisessa kädessään kesäperunaa ja mansikoita ja toisessa pussillista lehtikaalia.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hyvää äitienpäivää!

Niittulan kausi 2014 alkaa totuttua aiemmin. Toimitimme keskiviikkona tämän kauden ensimmäisen varhaisvihanneslastin ravintola Smööriin. Olemme tehneet yhteistyötä tämän turkulaisen fine dining -ravintolan kanssa jo vuoden, mutta nämä alkukauden sesongit ovat käytännössä olleet toimintamme ulkopuolella, koska viljelemme tuotteemme avomaalla ja lämmittämättömissä kausihuoneissa. Kausi 2014 lähti käyntiin lupaavasti aurinkoisella ja kuivattavalla varhaiskeväällä, mutta se otti todellista takapakkia yöpakkasten palattua hidastamaan kevään kulkua. Lämpömittari kausihuoneessa näytti toimitusta edeltävänä yönä lämpötilaksi -5 ºC, joten on ihme, että saimme kuin saimmekin pienen vihanneslastin koottua. Mielikuvitusta piti kuitenkin käyttää, koska melkein kaikki hyvät suunnitelmamme jäivät kylmyyden vuoksi toteutumatta äitienpäiväksi. Kvinoan, siperialaisen lehtikaalin, etiopiansinapin ja mizunan versot piti vaihtaa nokkoseksi ja raparperit jäivät vähän lyhytkasvuiseksi, mutta muuten meni ihan hyvin. Osa kokeiluista tuhoutui yöpakkasissa täysin, osaa päästään kylmistä öistä huolimatta nauttimaan vähän myöhemmin. 

Tässä se nyt on, laatikkollinen tuoretta ja hyvää Niittulasta - nyt vaan poikkeuksellisen aikaisin: maa-artisokkaa, raparperia, kevätvalkosipulia sekä nokkosen- ja lehtikaalin versoja. Sydämelliset terveiset Niittulasta niille äideille, jotka näitäkin pääsevät tänään maistelemaan.

Yhteistyömme Smörin kanssa alkoi, kun ravintolapäällikkö Jarno Seppä pyysi talvella 2013 meitä viljelemään tiettyjä erikoisvihanneksia heidän käyttöönsä. Jos ymmärsin oikein, Smörissä ei oltu aiemminkaan tyydytty pelkästään tukkujen valikoimiin, vaan siellä oltiin aktiivisesti etsitty alueellisia pientuottajia yhteistyöhön. En tiedä, ymmärsivätkö smööriläiset heti alkuun, millaisen toimijan he meissä olivat löytäneet: Suomessa ei ole montaa pientuottajaa, jolta saa näin monipuolista valikoimaa erikoisvihanneksia. Lähetimme kauden mittaan laajalla skaalalla mitä oudoimpia kasviksia testattavaksi ravintolan keittiöön. Ja ihan hyvin se meni. Ainoastaa kepasipulin kukat ja eräs aasialainen kurpitsalaji eivät oikein taipuneet heidän lautaselleen. Tämän kokemuksen perusteella pientuottajan onni on, että löytää kärsivällisen ja lähituotteita arvostavan sisäänostajan, joka antaa aikaa pienellekin näyttää, mihin rahkeet riittävät. Ja ettei tulisi ihan väärinkäsitystä toiminnan laajuuden suhteen, niin todettakoon, että vaikka yritysasiakkaat ovat meille tärkeä asiakasryhmä, niin suoramyynti on tällä hetkellä meidän toimintamme vahvin kivijalka. Torimyynnin volyymit ovat kertakaikkiaan niin suuret, että niitä on vaikea päihittää.

Minulta usein kysytään, miksi toimintamme on muodostunut juuri sellaiseksi kuin se nykyään on. Miksi niin monimuotoista? Miksi niin erikoisia kasveja? Eikös pitäisi ennemminkin ryhtyä sopimustuottajaksi ja erikoistua yhteen kasviin? Kysymyksen esittäjät eivät ehkä ole itse koskaan saaneet kovin vakavaa puutarhakärpäsen puraisua. Se on se hulluus ja huuma, joka iskee keväällä siemenluetteloiden saapuessa. Se on aarteen etsintää. Se on kiinnostusta ihmisen historiaan ja ruokakulttuurin kehittymiseen. Se on sellaisen unohdetun hyötykasvin löytämistä, joka ansaitsisi tulla viljellyksi ja maistetuksi. Ja vaikkei hyöty olisikaan suuren suuri, niin aina oppii jotain uutta. Vakavammin puhuttuna on se sirpalemaisuus myös eräänlaista erikoistumista: meiltä saa kaikkea vähän erikoisempaa. Intohimo ja harrastajamaisuus näkyy vähittäin tapahtuvasta ammattimaistumisesta huolimatta edelleen toiminnassamme, eikä minulla oikeastaan ole mitään syytä häpeillä sitä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia...

Nukkakirsikka, kuten myös kaikki muutkin luumut ja kirsikat, aloittelevat Niittulassa kukintaansa yöpakkasia uhmaten. Alan ymmärtää, miksi monessa maassa ihmiset kokoontuvat kirsikka- ja luumupuiden äärelle juhlistamaan kevään saapumista. Suomeen "Cherry blossom" -festivaali saattaisi sopia vaikka juuri äitienpäiväksi.

Hyvä esimerkki hurahtaneen kasviharrastajan kokeiluinnosta on tämä kukintaansa aloitteleva, luumarjoihin lukeutuva marjapensas, Prunus tomentosa eli nukkakirsikka. Kyseessä on pieniä punaisia luumua ja kirsikkaa muistuttavia marjoja tekevä pieni pensas. Marja on nimensä mukaan nukkainen, vähän kuten sukulaisensa persikka. Hankin joskus vuosia sitten erän siemeniä, joista kasvatin kasvit itse. Nukkakirsikasta ei ole vakavamieliseen marjantuotantoon, mutta se auttaa minua paremmin ymmärtämään tärkeämmän viljelykasvini, luumun, olemusta. Tekisi mieleni yrittää risteyttää tämä kasvi kirsikkaluumun (Prunus cerasifera) tai lamohietakirsikan (Prunus pumila) kanssa - joita olen myös itselleni haalinut. Kaikki kolme ovat tavallisesta luumusta poiketen diploidisia, joten risteytys voisi onnistuakin.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kesätöissä Niittulan tilalla

Ennen kuin aloitin työt Niittulan tilalla, en juurikaan tiennyt vihannesten kasvatuksesta, vaikka olen itsekin maalla koko ikäni asunut. Lapsuudessani tutut porkkana ja sipuli tuntuivat Niittulan tilan erikoisuuksiin verrattuna perusmaajussin viljelyksiltä. Vaikka meidän tillalla viljellään monta hehtaaria viljaa, täällä viljellään monia erilaisia kasveja pienemmällä alalla. Joukkoon mahtuu monia erikoisuuksia, kuten makealupiini, kailan, lamopinaatti ja portulakka. Toisessa kohtaa peltoa voi kasvaa jättisavikkaa ja lamopinaattia ja viereisellä pellolla viihtyy valkosipuli, josta kerätään myös kukinnot ruoka käyttöön. Suurin osa kasveista oli minulle täysin uusia, mikä tekee tilalla työskentelyn vielä mielenkiintoisemmaksi. Toki Niittulan tilalla on tutumpiakin kasveja, kuten valkosipuli, mansikka, roomansalaatti ja munakoiso. On jotenkin viehkeää seurata, mitä jostakin minulle täysin uudesta kasvista kehittyy, kun se kasvaa.


Kuva: salaatit esikasvatetaan taimipoteissa.

Tilalla työskennellessä sana luomu saa aivan uudeen käsityksen. Sitä jotenkin ajatteli, että luomu kasvaa sulassa sovussa kaikkien muiden kasvien joukossa, ja että tuotteet poimitaan pajukoreihin ja pyöräillään suoraan torille kaunis kesähattu päässä. Yllätyksenä tuli se työn määrä, mitä luomu vaatii. Miten kuumana kesäpäivänä kitketään rikkaruohoja paarmojen kanssa monta tuntia päivässä. Tähän pätee kuitenkin vanha sanonta ”lopussa kiitos seisoo”. Sillä kun koittaa se hetki kun chilit, tomaatit ja kesäkurpitsat tuottavat satoa, ei voi kuin hymyillä. Kaikki se raskas työ on mennyt hyvään tarkoitukseen. Käsissä on puhdas tuote, jonka voi viedä iloisin mielin myyntiin.

Joku joskus hämmästelee, että miksi esim. luomu kurkku on niin pientä. Eihän luomu välttämättä tarkoita sitä, että joku tuote on pieni. Niittulan tilallakin on monta eri kasvia, jotka poimitaan pienempinä tarkoituksella. Maku on makeampi ja mielestäni ne ovat oiva vaihtoehto tavallisen kokoisille kurkuille ja muille vihanneksille. Tilalla kasvaa myös monia minilajikkeita, kuten palloporkkanaa. Ei sen kuulukaan kasvaa pitkäksi ja kaventua päähän, vaan kehittyä pieneksi, makeaksi, pallon muotoiseksi herkuksi. Kaikkea sitä oppiikin, kun maatilalla työskentelee. 



Kuva: kaikki ei ole pientä, esimerkiksi chilit ovat normaalia kookkaampia.

Niittulan tilalle kesätöihin pääsy tarkoitti minulle kuin lottovoittoa, sillä aloitan puutarhaopiskelut syksyllä ja mikä olisi sen parempaa kuin oppia etukäteen hyödyllisiä asioita ruokakasvien viljelystä. Jokainen päivä tilalla on vähän erilainen ja koko ajan oppii uutta. Toisena hetkenä istutetaan, toisena kastellaan ja lopuksi kerätään satoa. Ja oppii ihan oikeasti mitä vaiheita kasvi käy läpi ennen kuin se päättyy siemenestä kuluttajan ruokapöytään. 



Kuva: Broccoliino, tunnetaan myös miniparsakaalina.

Olen oppinut tilalla ollessani käyttämään erikoisempiakin kasveja keittiössäni. Ja olen oppinut rohkeammaksi uusien kasvien suhteen, eihän niissä ole mitään pelättävää, syötäväksi ne on tarkoitettukin. On myös ilo nauttia tuotteesta, jonka tietää kasvaneen hyvissä olosuhteissa ja on luomua. Plussaa on työskennellä tilalla, jossa ruoka tarkoittaa enemmänkin kuin vain energianlähdettä, että ruoka voi olla erinomaisen makuista ja näyttää kauniilta. Olettehan tekin jo maistaneet 3 minuuttia kiehautettua broccoliinoa voin kera?

Terkuin kesätyttö Tiia

torstai 30. toukokuuta 2013

Greens, greens, greens

Usein ihmettelen, miksi meillä suomalaisilla ei oikein ole "suuhun sopivaa" termiä sellaisille syötäville kasvinosille, jotka on tarkoitus kypsentää kevyesti ja syödä tyypillisesti muun ruoan lisukkeena. TV-sarjoissa näkee äitihahmojen muistuttavan lapsilleen, että "Eat your greens!" Kyllähän minunkin lapsuudenkodissa vihanneksia syötiin, mutta kyllä ne enemmän olivat salaatteja tai tuoreita tomaatteja, kurkkuja ja paprikoita kuin nestejännityksensä menettäneitä, lämpimiä lehtiä. Tosin 70-luvulla jotenkin vielä ihannoitiin kallista lihaa ja vihannekset olivat vielä vähän sivuosassa. Jos mennään ajassa vielä enemmän taaksepäin, niin läskisoosi saattoi kyllä olla ylivoimainen energianlähde, jotta jaksoi raskaassa maatalous- tai metsätyössä. Ehkä se oli häpeä ja köyhyyden merkki, jos joutui ruohoja syömään. Onneksi me nyt jo ymmärrämme, että vihreä tekee meille erityisen hyvää.

Mietimme erään asiakkaan kanssa viime kesänä, mitä uutta ja mielenkiintoista voisi tulevana kautena kokeilla. Esille nousivat amarantit. Ihmiset tuntevat amarantit yleensä joko koristekasveina (esim revonhännät) tai viljojen tapaan käytettävänä siemenkasvina, mutta amaranteista on olemassa myös monia pinaattimaisia lehtivihannesmuotoja. Lajikirjo on laaja, amaranteista löytyy vihreälehtisiä ja kirjavia vihannesmuotoja, minä onnistuin saamaan käsiini punalehtisen. Amarantit ovat hallanarkoja, kuumaan ilmastoon sopeutuneita kasveja, joten ne kannattaa esikasvattaa ja istuttaa lämpimään paikkaan. En ole päässyt vielä oikein kunnolla maistamaan, yksittäisessä lehdessä maistuu ehkä häivähdys hernettä ja punajuurimaista maanläheisyyttä.

Kuva: Tämä punalehtinen amarantti on lehtivihannes.

Amaranttikasveista löytyy myös muita uusia lehtivihanneksia. Samaan sukuun kuuluvat kvinoa ja erilaiset savikat, joista on olemassa lehtivihannesmuotoja. Kotoinen jauhosavikka, jokaisen ravinteikkaan pellon yleisrikkaruoho, soveltuu pinaatin tapaan käytettäväksi. Kvinoan taas sanotaan olevan niin läheistä sukua savikoille, että jotkut lajit saattaisivat jopa risteytyä keskenään. Kvinoat ja savikat kestävät paremmin kylmää, joten niiden viljely lehtivihanneksiksi saattaa olla amarantteja helpompaa. Esimerkiksi jättisavikka on selkeästi ilo myös silmälle, magentan väri on yllättävä ja oikeassa valossa lehden pinta kimaltaa. Ja on meillä lehtikvinoaakin kylvettynä.

Kuva: Eräs kasviharrastaja alkoi kutsua tätä kasvia nimellä "Magenta Spreen", koska sen kasvupisteet ovat väriltään aina punaiset (magenta) ja se on lehtivihannes (green). "Green" vääntyi muotoon "spreen", koska sanayhdistelmässä on englanniksi äännettynä paljon suhahduksia ja kieli menee helposti solmuun. Suomeksi kasvin nimi on vähän tylsästi jättisavikka.

Lehtivihanneksia on tänä vuonna viljelyssä monia muitakin. Mielenkiintoisin on ehkä malabarin pinaatti, Basella alba, joka on trooppinen, monivuotinen köynnös, jota käytetään vihanneksena sekä Aasiassa että Afrikassa. Kasvi muistuttaa jäykkine lehtineen huonekasvia, eikä siitä ihan heti uskoisi, että sitä voi syödä. Meillä oleva lajike on punaruotinen, joten sesongin väriksi näyttää selvästi tulevan punainen. Tutumpia ovat mangoldi, lamopinaatti ja lehtikaali, joita kaikkia on myös viljelyssä. Kahden jälkimmäisen väri säilyy tutussa vihreässä.

Kuva: Mangoldista on tänä vuonna viljelyssä myös punaruotista muotoa.

Ja ihan vain todistaakseni, että pinkki on uusi vihreä, on pakko näyttää, millaisia vihannesportulakan taimet ovat alkuun. Hennon vaaleanpunaisesta varresta kasvavat vaaleanvihreät lehdet näyttävät melkein ylimitoitetun suurilta. Ei uskoisi, että näin hennot taimet kestävät koulintaa ja niistä kasvaa vahvoja kasveja. Vihannesportulakka hajakylvetään meillä ensin laatikoihin ja siirretään vasta myöhemmin yksittäisiin potteihin jatkokasvatukseen. Kasvit erotellaan varovasti toisistaan ja toivotaan, että juuripaakku pysyy mahdollisimman suurena. Kasvi on uskomattoman sitkeä ja lähtee nopeasti uudelleen kasvuun, vaikka juuret olisivatkin vähän siirrossa vahingoittuneet.

Kuva: Vihannesportulakka on jo taimena huomiota herättävän kaunis. 

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Tempuraa ja kylmää nuudelikeittoa

Useimmat meistä ei koskaan elämänsä aikana saa kunniaa saada yksityiskokkia tekemään itselleen ruokaa. Meille tämä kunnia suotiin tänään, kun Yasuko (http://www.yasukonkeittio.com) vieraili Pakkaamossa osoittaen meille, miten Niittulan kasvikset muuntuvat japanilaisiksi kesäherkuiksi. Yasuko on yksi niistä ulkomailta suomeen muuttaneista tai ulkomailla pitkään asuneista asiakkaistamme, joista on tullut arvokas tietolähde liittyen meille perisuomalaisille niin uudenlaiseen kasvisten käsittelyyn ja käyttöön. Vähän normaalista poikkevien vihannesten viljely on vääjäämättä kasvattanut tiedonjanoa liittyen kasvisten käyttöä kohtaan ja haluun löytää ja kokeilla uusia makuja. Intressi on tietysti osin ammatillinen, koska suoramyynnissä on pystyttävä kertomaan näistä asioista ainakin jotain asiakkailleen. Mutta täytyy myöntää, että se on vienyt myös kielen mennessään. Tiedän, että moni muukin suomalainen kaipaa vaihtelua ruokavalioonsa, jos vain tietoa uusista tavoista tehdä ruokaa olisi jotenkin helposti saatavilla. Mikä olisi sen hienompaa, kun löytää itselleen jokin uusi kausiherkku, uudenlainen "varhaisperunat ja silli", jota odottaa ja kaivata ja tietää, että sesonkin on ihan ovella? Tai miksi ei vain löytää uudeenlainen tapa käyttää niitä tuttuja raaka-aineita, joita saa ihan tavallisesta lähikaupasta? Ei se nyt tietysti välttämättä ole kaikille japanilainen tempura ja kylmä keitto, mutta silti etsiä kannattaa, koska palkinto on suuri.


Kuva: Yasuko osoitti, miten kesäiset suomalaiset kasvikset taipuvat japanilaisittain. Tässä munakoiso saa kyytiä.  

Meidän japani-päivän menu hahmottui kylmän keiton (mentsuyu) ympärille, johon dipattiin sekä kylmiä nuudeleita, että tempuraa. Tempura on japanilainen ruokalaji, jonka voi tehdä mitä erilaisemmista vihanneksista (tai merenelävistä), jotka taikinoidaan ja uppopaistetaan öljyssä. Keitto on suomalaisittain ehkä vähän harhaanjohtava nimitys mentsuyulle, sillä kyse on lähinnä maustetusta liemestä. Raaka-aineina keitossa on vesi, soijakastike, sokeri ja dashi-liemi ja ruokailija itse maustaa sitä vielä erikseen tarjolla olevilla lisäkkeillä, jotka meidän tapauksessamme olivat shalotti-sipulin verso, shiso-lehtisilppu sekä raastettu tuore inkivääri. Shiso (Perilla frutescens eli perilla tai vihreä veri-peippi) on yrtti, jota olemme vähäisiä määriä viljelleet muutamana vuosina ja yllätykseksemme sen ansiosta saaneet japanilaisia asiakkaita tiskillemme. Vaihtelevasti myös muut Aasian suunnalta tulevat asiakkaat saattavat tunnistaa kasvin. Shiso on joka tapauksessa japanilaisten tilli, maku, joka tuo kotimaan mieleen.


Kuva: Kylmä keitto, mentsuyu, annosteltiin pieniin kippoihin. Taustalla pavuista, porkkanasta, sipulista ja munakoisosta paistettu tempura.

Yasukon työskentelyä keittiössä oli mielenkiintoista seurata. Oli mukava katsoa, kun veitsi lensi itse kasvattamien vihannesten kimpussa saaden ne näyttämään tyylikkään japanilaisille. Esimerkiksi porkkanan leikkauskulmat olivat viistot, mikä saa kai kuidut ja ravintoaineet pysymään japanilaisen opin mukaan raaka-aineessa paremmin. Kauniita ne olivat, porkkana, sipuli, papu ja munakoiso. Mukana oli yllättävän arkisia raaka-aineita, jotka muuntuivat Yasukon käsittelyssä eksoottisiksi japanilaisiksi herkuiksi.


Kuva: Kylmät vehnänuudelit ja kylmä keitto ovat yllättävän virkistävää kesäsyötävää. Ruoan suola tulee keitosta, missään muussa raaka-aineessa ei käsittääkseni suolaa ollut. Kaikki syötävä dipataan kylmään keittoon. Nuudeleita tulee ryystää mahdollisimman äänekkäästi, jotta ruoka maistuu hyvälle. Testattua tuli ja totta tuntui olevan: mitä kovempi ääni, sen parempi maku.  

Ennestään olen tiennyt, että kaikki, mitä voissa ja kermassa paistaa, maistuu taatusti hyvälle. Tietysti olen tutustunut myös muunlaiseen ruoanlaittoon, tätä nykyä valmistan esimerkiksi parsakaalin "al dente", sekalaisia vihanneksia uunissa paahtaen ja pak choin tai kailanin öljyssä hellästi valkosipulin kanssa kuullottaen. Mutta kylmä keitto ja kylmät nuudelit kuulostavat oudolle, kuten myös keitossa dipattavat friteeratut lehdet ja kesäporkkanat. Mutta hyvää oli, erityisesti shisosta ja raa'asta pavusta öljyssä paistettu tempura yllättivät. Shison voimakas parfyymimäinen maku loiventui, papu taas oli vain yksinkertaisesti rapeaa ja herkullista. Papu oli luonnollisesti hieman raaka, mikä oli maun ja koostumuksen suhteen vain positiivinen asia.  

Kuva: Tempuraa eli suomalaisittain kai lähinnä taikinoituja, öljyssä paistettuja vihanneksia. Tässä munakoisoa ja shisoa. Molemmat ovat herkkua, erityisesti shiso.

Toinen yllätys oli tietysti se, miten suomalaisista hyvin arkisista raaka-aineista saa helposti eksoottista ruokaa. Ei tarvita jättikatkaravun pyrstöjä, ei lihaa, eikä kalaa, jotta aikaiseksi saisi todella herkulisen aterian. Vähän sipulia ja porkkanaa ja miksi ei mitä tahansa muuta tavallista juuresta tai vihannesta, niin siinä on alku vaikka japanilaiselle aterialle, jos sen vain taitaa itse valmistaa. Tietysti tämä ruokatrendi edellyttää vähän tietämystä japanilaisista mausteista ja liemistä, mutta niitä ei kannata pelätä, koska ne vaikuttivat kuitenkin lopulta yllättävän yksinkertaisilta ja helposti omaksuttavilta. Ymmärsin, että Yasuko pitää jatkossa myös japanilaisen ruoan kokkauskursseja, joten tästä ruokatrendistä kiinnostuneiden kannattaa olla hänen suuntaansa kuulolla.


Kuva: Kesäiset suomalaiset porkkanat, sipuli ja pavut tempuran muodossa dipattuna shisolla, shalottisipulin versolla ja tuoreella inkiväärillä maustettuun mentsuyun-keittoon avaa aivan uuden ulottuvuuden kotimaisiin kasviksiin.