Kuva: Neljä pensaspapua sekä härkäpapu (ylinnä). Mustat ovat keltaisia vahapapuja, vaaleanruskeat vieressä violetteja taitepapuja, vihreät taitepavut ovat ylempänä vasemmalla, leikkopavut taas pyöreähköjä keskellä oikealla. Kaikki pensaspavut ovat pölytykseltään itsesiittoisia ja lajikkeiden risteymiä tapahtuu harvoin. Risteymät erottaa helposti seuraavassa sukupolvessa pavun ja siemenen poikkeavana ulkonäkönä.
Omatoimiseen siemenlisäykseen liittyy yksi tärkeä seikka, johon kannattaa uhrata vähän ajatusta. Siemenlisäys on aina valintaa ja vaikka ei kontrolloisikaan pölytysolosuhteita, niin oman tietoisen tai tiedostomattoman valinnan tuloksia saa jälkipolvissa myös satona korjata. Jos papumaasi joutuu vahingossa hallan armoille ja vain muutama yksilö säilyy hengissä, käytä näitä yksilöitä siemenlisäykseen: ehkä ne olivat vähän kylmänkestävämpiä kuin muut yksilöt. Jos salaattisikurisi alkaa aikaisin kesällä kukkia, älä käytä sitä siemenlisäykseen, koska et halua kokea samaa pettymystä seuraavana vuonna. Jos salaattisikureista joku säilyy myöhäiseen syksyyn asti kukkimatta, kaiva se ulos maasta ja talveta kellarissa siemenlisäystä varten: haluat tulevaisuudessa juuri sellaisia siemeniä, jotka eivät kesässämme helposti kuki. Jyväjemmarin kannattaa myös kiertää kaikenmoiset hybridit kaukaa ellei ole valmis ryhtymään pidempiaikaiseen jalostustyöhön: F1 lajikkeiden siemenjälkeläistö on hyvin epäyhtenäinen. Joidenkin lähteiden mukaan tarvittaisiin jopa kahdeksan sukupolvea, jotta päästäisiin takaisin lajikkeille tyypilliseen yksilöiden samankaltaisuuteen.
Olemme onnistuneet lisäämään itse lukemattomia vihanneslajikkeita. Sarjakukkaiset ovat osoittautuneet ehkä helpoimmiksi ja näin meillä onkin käytettävänä itse lisättyä tillin, persiljan, juuripersiljan, porkkanan, sellerin, palsternakan ja korianterin siementä. Hyvin monenlaiset pavut ovat olleet pitkään lisättävien kasviemme joukossa ja kaksi näistä on virolaiselta mummolta ostettua maatiaiskantaa, joita pidämme erittäin arvokkaina. Tomaatit, paprikat, chilit, ananaskirsikat ja munakoisot ovat esimerkkejä koisokasveista, joista olemme saaneet erinomaista siementä. Salaatit ja kaalikasvit ovat haastavampia, joskin näyttävät onnistuvan joskus nekin, ainakin tuo jo mainittu punasikuri (kaksivuotisena), sekä rucola ja retiisi. Myös kesä- ja talvikurpitsojen, meloneiden ja kurkkujen omatoiminen siemenlisäys onnistuu, kunhan vain jaksaa hedelmien täyttä kypsyyttä odottaa.
Kuva: Kypsyessään munakoiso muuttuu keltaiseksi. Kuvan munakoiso on säilytetty syksystä asti huoneen lämmössä tammikuulle, jona aikana siemenet jatkavat kehittymistään, vaikka hedelmä ei ole ollut enää pitkään aikaan emokasvissa kiinni. Varminta on munakoison kohdallakin valita ensimmäiset hedelmät siemenhedelmiksi ja antaa niiden kypsyä emokasvissa kiinni: näin ne kypsyvät jo syksyyn mennessä ennen pakkasia.
Aina silloin tällöin siemenlisäys ei tietenkään onnistu. Kasvi tai lajike voi olla jo lähtökohtaisesti sellainen, ettemme ole löytäneet sille järkevää käyttöä tai se ei ihan sovellu meidän viljelymenetelmiimme tai ilmastoomme. Erityisen hankalia ovat lyhyeen päivään sopeutuneet lajit ja lajikkeet, jotka alkavat meillä tuottaa satoa vasta myöhään syksyllä. Tosin onhan perunakin tiettävästi alun perin lyhyen päivän kasvi ja niin vain se on vähitellen kivunnut meille tänne pohjolaan, joten vähän epätoivoistenkin kokeilujen teko joskus saattaa kannattaa.
Kuva: Oikealla soijapavun palkoja, vasemmalla häämöttää tilan oma härkäpapukanta. Soijapapu on ruotsalaista kantaa ja kasvina erittäin kaunis, sopisi jopa ruukkukasviksi. Valitettavasti tämä lajike ei ehkä säily siemenkokoelmissamme, koska se oli hyvin myöhäinen. Emme esikasvata mitään papuja, vaan ne kaikki kylvetään suoraan avomaalle kesäkuun alussa.
