tiistai 6. elokuuta 2019

Niittula aloittelee torikautta 2019

Talvi 2018-2019 oli suotuisa valkosipulille: syksyllä istutetut valkosipulinkynnet talvehtivat hyvin ja lähtivät hienoon kasvuun aikaisin keväällä. Toukokuun lopulla, kun puissa ei oikein ollut vielä lehtiä, pääsimme jo ensimmäistä kertaa haraamaan hienoa kasvustoa.


Kasvukausi jatkui suotuisana, kun saimme nauttia heinäkuun alun sateista (jotka ovat aika harvinaisia meillä päin Suomea). Tämä taisi varmistaa hienon valkosipulisadon, sillä loppukausi onkin ollut sitten hyvin kuiva. Valkosipulit on kuitenkin saatu hienosti nostettua ja suurin osa on sidottu valkosipulileteiksi. Kasvukausi tuntuu muutenkin olevan muutamaa viikkoa tavanomaista edellä: ensimmäiset luumut saattavat alkaa kypsyä jo viikon kuluttua. 


Kirjoitinkin jo Instagrammin puolelle, että aloitamme torikauden tulevana viikonloppuna. Olen vielä päivät "oikeissa töissä" ja odottelen hyvin ansaitun kesäloman alkua tulevana perjantaina. Toritiskiltä pitäisi löytyä valkosipulin lisäksi ainakin munakoisoa, kirsikkatomaatteja, shishito-paprikoita, chilejä, perunaa, tuoretta härkäpapua, vihreitä pensaspapuja ja pensasmustikoita. Myöhemmin kaudesta on luvassa toivottavasti luumuja, salkopapuja, sokeriherneitä ja maa-artisokkaa. Muutama jokerikin on hihassa, mutta niiden kohtalo riippuu täysin tulevien viikojen säistä: meillä toivotaan sateita.