sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Maailman terveellisintä ruokaa?

Lehtikaali on nyt in. Se on terveellistä ja hyvää, mutta se noteerataan korkealle myös huippuravintoloissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi New Yorkissa on eletty lehtikaalihuumaa jo usean vuoden ajan. Lehtikaali on trendikästä, sitä syödään raakana ja kypsennettynä salaateissa, pastan kanssa ja rapeina sipseinä. Maailmalla puhutaan, että lehtikaalilla olisi kolesterolia alentavia vaikutuksia, erityisesti, jos sen syö kevyesti höyrytettynä. Se kuulemma ehkäisee tehokkaasti myös useita eri syöpätyyppejä, esimerkiksi rinta- ja eturauhassyöpää. En ole lähemmin tutkinut näiden terveysväitteiden paikkaansapitävyyttä, mutta se on ainakin varma, että lehtikaalissa on paljon flavonoideja, antioksidantteja ja paljon muutakin terveellistä.

Löysin lehtikaalit itse ehkä 6 vuotta sitten. Halusin kokeilla erilaisten kaalien viljelyä ja haalin eri puolilta maailmaa erikoisien kaalien siemeniä. Taisin kokeilla samana vuonna ensimmäistä kertaa mini-parsakaalin (broccolinon) viljelyä, josta siitäkin on tätä nykyä tullut Niittulan vakio-kasvi. Lehtikaaleista viljelin Toscanan mustakaalia ja maailmalla "siperialaisiksi lehtikaaleiksi" kutsuttuja kasveja, jotka eivät oikeastaan ole kaaleja vaan rapsin vihannesmuotoja. En itsekkään tiennyt, miten lehtikaaleja oikein käytetään ruoanlaitossa, muistelin vain äitini viljelleen niitä aikoinaan. Hän pakasti lehdet raakoina ja lisäsi niitä keittoihin talvisaikaan. Ensimmäistä satoa maistelin lihaliemessä hauduttaen. Ihastelin mustakaalin kaunista väriä ja mietoa makua. 


Kuva: "Siperialaiset lehtikaalit" eivät oikeastaan ole kaaleja, vaan lantun tai rapsin lehtivihannesmuotoja. Ne kukkivat herkästi pitkässä päivässä, joten tyydyttävä lehtisato saadaan vain heinäkuun kylvöjen jälkeen. Kypsennetty siperialainen (kuvassa alla) on toki vihreä, mutta ei vedä vertoja kypsennetyn mustakaalin väriin. Molemmat toki maistuvat maukkailta.

Toscanan mustakaalilla on maailmalla useita nimiä. Nero di Toscana, Cavolo nero, Lacinato, palmukaali ja dinosauruskaali viittaavat kaikki samaan lehtikaalityyppiin, jolla on poikkeuksellisen tummanvihreät, miltei sinertävät, viuhkamaiset ja poimuiset lehdet. Se on kotoisin Toscanasta, Italiasta ja sen arvioidaan syntyneen joskus 1700-luvulla. Se poikkeaa ulkonäöltään ja myös maultaan yleisemmästä, kähärälehtisestä lehtikaalista. Makua sanotaan miedommaksi ja makeammaksi. Palmukaali nimitys tulee siitä, kun kasvista korjataan jatkuvasti satoa ruoaksi, alkaa kasvi muistuttaa pikkuhiljaa palmua, sillä sen runko on paljas ja vain latvassa on tupsu lehtiä. Luontaisesti kasvi pitäisi toki kaikki lehtensä varressa. Dinosaurus-kaali nimi on hauska, koska kasvin lehdet todellakin ovat nystyräiset ja voivat hyvinkin muistuttaa muinaisten liskojen poimuista ihoa.

 Kuva: Mustakaalin lehdet eivät ole oikeasti mustat, vaan sinisen harmaat, joissakin yksilöissä vihertävät. Vaikkei sitä yleensä Suomessa tiedetäkään, on mustakaali Minestrone-keiton klassinen raaka-aine - mutta sitä syödään myös raakana salaateissa. Modernempia käyttötapoja ovat terveysjuomat, smoothiet, joiden makua voi loiventaa banaanilla, avokadolla tai vaikka mintulla. Tosin yhteen juomaan ei laiteta lehtikaalia kilokaupalla, vain muutama lehti antamaan väriä ja makua.

Lehtikaalia ei ihan heti mieltäisi heinäkuun herkuksi, mutta jos kylmästä alkukesästä ei ole mitään muuta hyötyä, niin ainakin se, että lehtikaalit kukoistavat. Satoa korjataan myyntiin kiireen vilkkaan. Turun torilla ei ole vieras näky, että asiakas kantaa kotiin toisessa kädessään kesäperunaa ja mansikoita ja toisessa pussillista lehtikaalia.