Mietimme erään asiakkaan kanssa viime kesänä, mitä uutta ja mielenkiintoista voisi tulevana kautena kokeilla. Esille nousivat amarantit. Ihmiset tuntevat amarantit yleensä joko koristekasveina (esim revonhännät) tai viljojen tapaan käytettävänä siemenkasvina, mutta amaranteista on olemassa myös monia pinaattimaisia lehtivihannesmuotoja. Lajikirjo on laaja, amaranteista löytyy vihreälehtisiä ja kirjavia vihannesmuotoja, minä onnistuin saamaan käsiini punalehtisen. Amarantit ovat hallanarkoja, kuumaan ilmastoon sopeutuneita kasveja, joten ne kannattaa esikasvattaa ja istuttaa lämpimään paikkaan. En ole päässyt vielä oikein kunnolla maistamaan, yksittäisessä lehdessä maistuu ehkä häivähdys hernettä ja punajuurimaista maanläheisyyttä.
Kuva: Tämä punalehtinen amarantti on lehtivihannes.
Amaranttikasveista löytyy myös muita uusia lehtivihanneksia. Samaan sukuun kuuluvat kvinoa ja erilaiset savikat, joista on olemassa lehtivihannesmuotoja. Kotoinen jauhosavikka, jokaisen ravinteikkaan pellon yleisrikkaruoho, soveltuu pinaatin tapaan käytettäväksi. Kvinoan taas sanotaan olevan niin läheistä sukua savikoille, että jotkut lajit saattaisivat jopa risteytyä keskenään. Kvinoat ja savikat kestävät paremmin kylmää, joten niiden viljely lehtivihanneksiksi saattaa olla amarantteja helpompaa. Esimerkiksi jättisavikka on selkeästi ilo myös silmälle, magentan väri on yllättävä ja oikeassa valossa lehden pinta kimaltaa. Ja on meillä lehtikvinoaakin kylvettynä.
Kuva: Eräs kasviharrastaja alkoi kutsua tätä kasvia nimellä "Magenta Spreen", koska sen kasvupisteet ovat väriltään aina punaiset (magenta) ja se on lehtivihannes (green). "Green" vääntyi muotoon "spreen", koska sanayhdistelmässä on englanniksi äännettynä paljon suhahduksia ja kieli menee helposti solmuun. Suomeksi kasvin nimi on vähän tylsästi jättisavikka.
Lehtivihanneksia on tänä vuonna viljelyssä monia muitakin. Mielenkiintoisin on ehkä malabarin pinaatti, Basella alba, joka on trooppinen, monivuotinen köynnös, jota käytetään vihanneksena sekä Aasiassa että Afrikassa. Kasvi muistuttaa jäykkine lehtineen huonekasvia, eikä siitä ihan heti uskoisi, että sitä voi syödä. Meillä oleva lajike on punaruotinen, joten sesongin väriksi näyttää selvästi tulevan punainen. Tutumpia ovat mangoldi, lamopinaatti ja lehtikaali, joita kaikkia on myös viljelyssä. Kahden jälkimmäisen väri säilyy tutussa vihreässä.
Kuva: Mangoldista on tänä vuonna viljelyssä myös punaruotista muotoa.
Ja ihan vain todistaakseni, että pinkki on uusi vihreä, on pakko näyttää, millaisia vihannesportulakan taimet ovat alkuun. Hennon vaaleanpunaisesta varresta kasvavat vaaleanvihreät lehdet näyttävät melkein ylimitoitetun suurilta. Ei uskoisi, että näin hennot taimet kestävät koulintaa ja niistä kasvaa vahvoja kasveja. Vihannesportulakka hajakylvetään meillä ensin laatikoihin ja siirretään vasta myöhemmin yksittäisiin potteihin jatkokasvatukseen. Kasvit erotellaan varovasti toisistaan ja toivotaan, että juuripaakku pysyy mahdollisimman suurena. Kasvi on uskomattoman sitkeä ja lähtee nopeasti uudelleen kasvuun, vaikka juuret olisivatkin vähän siirrossa vahingoittuneet.
Kuva: Vihannesportulakka on jo taimena huomiota herättävän kaunis.