perjantai 4. elokuuta 2017

Myöhästettyjä kylvöjä ja viherlannoitusta

Vuosi 2018 on ollut Niittulassa siinä mielessä poikkeuksellinen, että tiesimme jo ennen kasvukauden alkua, että pystymme aloittamaan suoramyynnin vasta elokuun puolessa välissä. Siispä koko tämän vuoden viljely suunniteltiin tätä tavoitetta silmällä pitäen: kaikki piti kylvää mahdollisimman myöhään, jotta sato olisi parhaimmillaan, kun pääsemme torille.

Myöhäisestä kylvöstä on ollut hyötyä siinä mielessä, että se auttaa monien rikkakasvien torjunnassa. Kun rikkojen annetaan kunnolla itää ja kasvaa, niin ne sitä helpommin myös kuolevat, kun pääsee ne sitten jyrsimään. Oikean teho-käsittelyn saavat ne lohkot, jotka käsitellään kahteen kertaan: siemenrikkojen annetaan itää ja jos hyvä tuuri käy, ei toisen jyrsinnän jälkeen idä juuri lainkaan rikkaruohoja.


Lajivalikoima on meillä tänä vuonna vähän totutusta suppeampi, mutta onneksi erikoisvihannesten saatavuus on laajentunut vähittäiskaupassa, kun esimerkiksi varsaparsakaalia ja lehtikaalia on tarjolla hyvin yleisesti. Ja hyvä näin. Mutta kyllä meiltä uusia kokeiluja tänäkin vuonna löytyy, ainakin vihannessinapit ja tatsoit näyttävät kasvavan hyvin. Talvikurptsoista viljelemme tänä vuonna vain kahta lajiketta: yhtä oranssia Hokkaidon tyyppistä kurpitsaa ja yhtä butternut myskikurpitsaa. Talvikurpitsat alkavat pölyttyä vasta nyt elokuun alussa viileän kesän johdosta, joten ihan heti ei näitä meidän toritiskillä näy.


Kun kylvöala on pienempi, niin maan kasvukunnosta pitää toki pitää huoli. Olemme siis kyväneet tänä vuonna entistä enemmän viherlannoituskasvustoja: raiheinää, sinimailasta ja syysruista. Valkoapila on ollut viljelyssä jo aiemmin. Syysruis vaikuttaa mielenkiintoiselle, sillä kun se kylvää keväällä maan lämmettyä oikein kunnolla, ei se kuki kesän aikana lainkaan - vaan odottaa seuraavaa talven kylmäkäsittelyä. Suomessa on viljelty nk. "juhannusruista" juuri tällä tavalla ennenkin - tyypillisesti aikaisen viljelykasvin jälkeen. Kasvusto niitetään muutaman kerran kesässä ja, jos tuuri käy, talvehtii kasvusto voimakkaan juuriston ansiosta tavallista syysruista paremmin. Keväällä on odotettavasti paljon vihermassaa, joka muokataan maahan. Saa nähdä, raaskiiko ruista jyrsiä keväällä vai antaako sen kasvaa ihan oikeaksi viljaksi. Ruis on muuten allelopatinen kasvi: se erittää kemiallisia yhdisteitä, jotka heikentävät rikkakasvien kasvua. Vanhemmat ruislajikkeet ovat myös erittäin kookkaita kasveja, joten ainakin toisena vuonna ne myös auttavat rikkojen torjunnassa varjostamalla. Tämä on luomuviljelijän hyvä tietää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi näkyvät kaikille lukioille.