torstai 19. marraskuuta 2026

Pientilan suuri kysymys: olisko viisainta luopua luomusta?

Käytännössä kaikki luomuviljelijät Suomessa ovat tehneet viisivuotisen sitoumuksen maatalousbyrokratiassa viljellä peltojaan luomuna. Sitoumuksesta maksetaan tukirahaa ja siitä ei voi luopua ilman seuraamusmaksuja kesken viisivuotiskauden. Valtaosa nykyisistä sopimuksista tulee katkolle 1,5 vuoden kuluttua keväällä 2018, niin myös minulla. Ainakin omalla kohdallani eteen tulee kysymys, että olisiko aika astua virallisesta luomuvalvontajärjestelmästä ulos? Aika etukenossa tätä asiaa tietysti pohdin, ensi vuosi ainakin edelleen luomua. 

Pyöritän reilun kolmen hehtaarin luomupuutarhatilaa, jonka sydämenä ovat monivuotiset marjat ja hedelmäpuut sekä pieni, kausiluonteinen vihannesmaa. Toki myös kesantoja. Maa kasvaa ilman kemiallisia torjunta-aineita tai teollisia lannoitteita, ja sadon myyn suoraan paikallisille kuluttajille, jotka tuntevat minut ja tilani. Kasvinsuojeluaineita välttelisin jo oman itseni takia ilman luomuakin, sillä niiden käyttö olisi minulle itselleni terveysriski. Harva kuluttaja osaa ajatella edistävänsä viljelijän terveyttä valitessaan luomutuotteen. 


Pienelle puutarhatilalle virallinen luomuvalvonta on muuttunut vuosi vuodelta kalliimmaksi, tukitasojen muutenkin tippuessa pienviljelyssä. Nykyisellään tilanne on se, että vuotuiset luomusitoumuksesta maksettavat tuet eivät kata valvontamaksuja, eikä suoramyynnissä pysty käytännössä hinnoittelemaan tuotteita korkeammalle kuin tavanomaisen pientuotannon tuotteita. Näin luomusta käteen tuntuu jäävän vain ylimääräistä paperisotaa, stressiä ja vaivaa.


EU lupaa helpotusta


Samaan aikaan Euroopan unionista kuuluu signaaleja siitä, että pienten tilojen ahdinko olisi vihdoin ymmärretty. EU on herännyt siihen, että raskas byrokratia ajaa pieniä toimijoita pois luomusta, mikä vaarantaa yhteiset ympäristötavoitteet.


Lokakuussa 2026 EU-tasolla saavutettiin alustava sopu luomuasetuksen keventämisestä. Tulossa on todellisia valonpilkahduksia, sillä pienten tilojen ryhmäsertifiointia joustavoitetaan ja luomun suoramyynnin valvontavapauksien rajoituksia höllennetään. Mutta lopulta jokainen maa tulee vielä erikseen määräämään omalla alueellaan, voiko pienviljelijä näitä kevennyksiä oikeasti käyttää ja missä määrin.


Vielä suurempia mullistuksia hahmotellaan tulevalle maataloustuen CAP 2028+ -rahoituskaudelle. Komissio ajaa jäsenmaille pakollista ja korotettua pienviljelijätukea, joka maksettaisiin kiinteänä könttäsummana. Alle 10 hehtaarin tilat halutaan vapauttaa kokonaan monimutkaisista ympäristöehdollisuuden valvonnoista ja hallinnollisista rangaistusmaksuista.


Paperilla ja puheissa tulevaisuus näyttää siis pientilan näkökulmasta poikkeuksellisen hyvältä ja joustavalta.


Mitä suomalainen viranomainen tekee?


Omasta näkökulmastami suurin epävarmuus ja epäluottamus ei kohdistu Brysseliin, vaan suomalaiseen viranomaiskoneistoon. Vaikka EU mahdollistaa jo nyt vähäisen suoramyynnin helpotukset pientiloille, Suomessa helpotuksia on sovellettu äärimmäisen nihkeästi ja tiukasti. 

Meillä on myös valtion maksuperustelaki, joka määrää viljelijät maksamaan valvontakoneiston kulut omasta pussistaan. Suomessa halutaan, että suurempien tilojen ei tarvitse maksuissaan kattaa pientilojen maksuja, mikä on tietysti ihan oikein. Joten maksut kohdistetaan sinne, missä kulutkin syntyvät, siis myös pienviljelijälle. Kun luomuvalvoja saapuu tilalle, hän tuntuu odottavan näkevänsä sata hehtaaria rehunurmea ja luomukauraa, näitähän meillä suurimmaksi osaksi luomussa tuotetaan, ei valvonnan näkökulmasta hankalaa, pikkuruista luomutilaa. 


Luomun uskottavuus Suomessa tuntuu vaativan kaikilta tuottajilta tismalleen samanlaista valvontaa. Eikä sillä tunnu olevan väliä, jos pienet toimijat nääntyvät byrokratian alle, kunhan luomun vihreä lehtilogo loistaa kirkkaana suurissa, usein myös ulkomailta tuoduissa tuotantoerissä. Ajatusmaailma tuntuu olevan, että jos pienet päästettäisiin helpommalla, se olisi väärin suurempia kohtaan. Kaikkien tulee kärsiä samalla mitalla, vapaamatkustajia ei sallita.


Viranomainen ei kuitenkaan suostu tunnistamaan, että valvontapanokset kohdistuvat todellisuudessa markkinavolyymin suhteen täysin väärin, kun mikroskooppisen pieniä tuotantoeriä kytätään samalla intensiteetillä kuin suuria. Kilossa pientuottajan tuottamaa luomua on moninkertainen määrä luomubyrokratian tuottamaa itkua ja hampaiden kiristystä, myös valvontamaksuja. 


On Suomessa joitain helpotuksia myös tehty, se täytyy myöntää. Vuosi sitten nimittäin ainakin minun tilani sai välivuoden siitä tiukemmasta valvonnasta. Valvonta tehtiin omavalvontana nettilomakkeen avulla. Mutta seuraavana vuonna palattiin taas aikaisempaan rytmiin ja luomun kansallisen uskottavuuden kannalta täysin merkityksetön pikkutarkka detalien syynäys jatkui normaaliin tapaan. Luomuvalvonta ei ole pientilalle pelkästään kallista, se on suuri henkinen taakka ja stressin lähde. 


Jää nähtäväksi, miten hienot EU-tason helpotukset lopulta suodatetaan suomalaisen Ruokaviraston ja ministeriön seulan läpi. Muuttuvatko ne sujuvuudeksi vai uusiksi Excel-taulukoiksi? Itse en ainakaan luota siihen, että kovin edeltäkävijöitä Suomessa oltaisiin. Melkein kateeksi käy Keski-Eurooppalaista tai italialaista pienviljelijää, joka toivottavasti pääsee vähän helpommalla. Mutta eihän se oikeastaan minulta ole pois, hyvä niille joiden tilannetta myös viranomainen ymmärtää parantaa. 


Siis jäädäkö luomuun vai ei?


Keväällä 2028 (ei siis ensi keväänä vaan myöhemmin) nykyinen viisivuotinen luomusitoumukseni päättyy ja silloin olisi tehtävä valinta luomun ja tavanomaisen viljelyn välillä. 


Toisella puolella vaakaa painavat EU:n suuret lupaukset byrokratiavapaudesta ja pientilojen tukemisesta. Toisella puolella arveluttaa suomen viranomaisten pedanttisuus ja halu pystyttää hallintohimmeleitä. Eroaminen virallisesta luomusta on nykytiedon valossa todella houkuttavaa: valvontamaksujen nollaaminen, vapaus viljellä mitä haluaa (moni ei tiedä että luomujärjestelmä rajoittaa mitä saa viljellä lisäysaineiston eli siementen ja taimien kautta), vähemmän stressiä ja enemmän viljelyn iloa. Loppupelissä minun asiakkaani ostavat tuoreutta, puhtautta, makua ja vähän myös tutun viljelijän kasvoja, eivät EU-leimoja.


Suomen viranomainen tulee lähitulevaisuudessa käytännössä päätöksillään ratkaisemaan, jääkö Niittulan tila virallisen luomun piiriin vai ei. Jos suomalaista luomuvalvontaa ei reilusti helpoteta pientiloille, niin ero luomusta on omalla kohdallani vähintään erittäin houkutteleva vaihtoehto. Vaikka olisi miten hyvällä huumorintajulla varustettu, niin ei tätä nykyistä järjestelmää ainakaan jaksa enää jatkaa.