torstai 6. elokuuta 2026

Torikausi alkaa jälleen – nähdään Turun kauppatorilla!

Kesä on kulkenut vauhdilla eteenpäin, ja taas on tullut se hetki, kun torimyyntikalusto otetaan esiin. Ensi lauantaina alkaa jälleen Niittulan torikausi Turun kauppatorilla, ja odotan jo innolla tuttujen asiakkaiden tapaamista sekä uusia kohtaamisia.

Kulunut kasvukausi on ollut monella tapaa onnistunut. Vaikka viljelijän arkeen mahtuu aina yllätyksiä, tänä vuonna luonto on ollut pääosin yhteistyöhaluinen ja satoa on alkanut valmistua mukavaan tahtiin.

Ensimmäisten toripäivien mukana saadaan myyntiin juuri nostettuja Siikli-perunoita. Siikli on monen suosikki eikä syyttä – ohutkuorinen, kiinteä ja herkullinen peruna kuuluu loppukesään. Ensimmäiset nostot ovat aina erityisen odotettuja, ja on hienoa päästä tarjoamaan tuoretta satoa suoraan pellolta.


Valkosipulit on myös nostettu, kuivattu ja letitetty. Jokainen letti on tehty käsin, ja niiden valmistuminen on yksi loppukesän mukavista työvaiheista. On ilo nähdä, kuinka kuukausien työ pellolla muuttuu valmiiksi tuotteeksi.


Myös marjasato ilahduttaa. Pensasmustikat ovat kypsyneet poimintakuntoon, ja pensaissa on ollut kauniita, suuria marjoja. Lisäksi punaherukat ovat tänä vuonna saaneet syvän tumman värin ja raikkaan maun. Ne sopivat yhtä hyvin sellaisenaan syötäväksi kuin leivontaan tai pakastimeen talven varalle. Tumma väri on lajikeominaisuus. 



Viljelijän näkökulmasta loppukesä on aina hieman haikea mutta samalla palkitseva. Kevään kylvöt, istutukset ja hoitotyöt näkyvät nyt valmiina satona, ja torilla pääsee jakamaan niiden tulokset asiakkaiden kanssa. Se on yksi tämän harrastuksen parhaista puolista.


tiistai 12. elokuuta 2025

Satokausi 2025 on täällä

Taas on aika ottaa torimyyntikalusto esiin ja suunnata piakkoin Turun kauppatorille. Vuosi 2025 voisi olla jopa Niittulan juhlavuosi, sillä on tullut 20 vuotta täyteen siitä, kun sain tilan haltuuni. Viljelyn ja sen myötä myös torikaupan tosin aloitin vasta seuraavana vuonna, joten ehkä juhlistan tapahtumaa ensi vuonna. 

Tässä vuosien mittaan on huomannut, että vuodet tosiaan eivät ole veljiä keskenään. Vuotta 2025 on leimannut erittäin viileä, ellei jopa kylmä kevät ja alkukesä. Niittulassa alkukesät ovat yleensä olleet kuumia ja erittäin kuivia, tänä vuonna tosiaan kylmää ja saatiin aimo annos sateitakin - mistä alla oleva kuva myös todisteena. Siinä valkosipulin versot kurottavat varpaat märkinä kohti taivaita. 


Huhtikuun puolivälissä saatiin runsaasti vettä, valkosipulit sinnittelivät lyhyen tulvan yli hienosti. 

Kosteasta alusta huolimatta juuri valkosipuli on vuoden 2025 tähti. Se tuntui nauttivat alkukesän viileydestä ja runsaista sateista, hoitotoimet saatiin myös ajoitettua hyvin ja esimerkiksi rikkaruohot pidettyä aisoissa kitkemällä valkosipulipenkit yhden kerran käsin. En ole näin korkeita valkosipuleita ennen nähnytkään. Kun tuli aika poistaa sipuleista kukinnot, sai työn poikkeuksellisesti tehdä suoralla selällä, eikä selkää kolottanut lainkaan. Ja entäs se helle, joka iski viileyden jälkeen? Moni ei varmaan enää muistakaan viileää alkukesää, niin pitkä hellejakso oli. Mutta näin viljelijän näkökulmasta, kasvukausi on ainakin meillä ollut ja on edelleen myöhässä ja valkosipulin nostoonkin päästiin pari viikkoa aiempia vuosia myöhemmin. Onnellinen loppu tarinassa on, että valkosipulit on jo nostettu ja ne ovat kuivumassa, viime viikonloppuna suuri osa letitettiin ja tarkoitus on aloittaa Turussa torimyynti lauantaina 23.8. 

Toukokuun puolivälissä valkosipulipenkit kitkettiin käsin. 

Valkosipulit olivat venähtäneet kesäkuun puolivälissä ennätyksellisen korkeiksi. 


Kukintojen poisto on yksi yllättävän suuri työ valkosipulin viljelyssä. Jos kukintoa ei poista ajoissa, sipuli tuppaa jäämään pieneksi. 

Noh, mitäs muuta teillä on tänä vuonna ollut viljelyssä, saattaa joku ihmetellä. Suurin osa monivuotisista kasveista, niin luumut, omenat, päärynät kuin pensasmustikatkin, ovat päättäneet pitää sadontuotannossa välivuoden. Ihan yksittäisiä päärynäpuita tuottaa satoa. On meillä jotain ihan pientä muutakin, osa vaatimattomista yksivuotisista viljelyksistä on tosin myös epäonnistunut huonon tuurin ja juurikin sen kylmän alkukesän vuoksi. Esimerkiksi pensaspapu ei itänyt meillä lainkaan ja pinaatit menivät heti taimivaiheessa parempiin suihin - olisiko ollut myyrä, joka oli tykästynyt niihin. Paprikat saivat myös tuholaisia kimppuunsa. Mutta aina voi olla tyytyväinen siihen mikä onnistuu, vaikka se välillä olisi vähän vaatimattomampi sato. 

Tohtorinpäärynä tuottaa pienen ja toivottavasti maukkaan sadon. Ja kyllä sieltä pitäisi vähän myös punapäärynää ja Pepiä tulla.  


torstai 12. syyskuuta 2024

Viimeinen torikerta

Tulemme torille vielä ensi lauantaina 14.9. mikä on myös tämän kauden viimeinen kerta. 

Tervetuloa!

maanantai 5. elokuuta 2024

Luumuvuosi 2024

Niittulan tila palaa Turun kauppatorille taas tuttuun tapaan lauantaisin. Tarjolla on pieniä määriä tuttuja tuotteita, ensimmäisellä kerralla vähän runsaammin pensasmustikkaa ja myöhemmin paljon paljon luumuja. Valkosipulit on nostettu ja letit letitetty joten ensi lauantaina on hyvä aloittaa. Tervetuloa!

Kirsikkaluumu eli myrobalaani on aikainen pieni luumu jota harvoin näkee myynnissä. 

Nuori sinikka luumupuu kypsyttelee jo hedelmiään. 

Valkosipulit on letitetty ja valmiina torille

perjantai 11. elokuuta 2023

Niittulan kausi 2023

Niittulassa valmistauduttiin tulevan torikauden 2023 alkamiseen viime viikonloppuna nostamalla valkosipulia. Valkosipulia tulee myyntiin sekä irtosipulina että letteinä. Torille on tarkoitus tulla vähän aiempaa myöhemmin eli elokuun 19. päivä. Alkukesän kuvuus oli haaste valkosipulille, mutta onneksi pystyimme ainakin osittain kastelemaan viljelyksiä. 

Letitettävien valkosipuleiden juuret typistetään, varret ja sipulin uloin osa kuoritaan ja lopulta sipulit pestään. Näin leteistä saadaan siistejä ja ne myös kuivuvat nopeammin - mikä auttaa niitä säilymään pidempään.

Valkosipulit nostetaan käsin ja ne ovat hyvin multaisia ja epäsiistejä heti noston jälkeen. Sipulit lajitellaan letitettäviin ja irtomyyntiin kuvattaviin sipuleihin. 

Meillä on tänä vuonna viljelyssä viime vuotista vähemmän vihanneksia. Torille tulee valkosipulin lisäksi lähinnä vain perunaa ja pieniä määriä pensasmustikkaa, pinaattia ja lehtipersiljaa. Mukana on satunnaisia eriä myös tomaattia, paperikoita, kurkkuja, maa-artisokkaa ja härkäpapua. 



Erilaisia tomaatteja on tänä vuonna lähinnä pienissä kausihuoneissa ja vähän ulkona. Kuvassa nk. "tangerine" tomaatti, jossa on lykopeenin sijaan pro-lykopeenia eli lykopeenin helpommin imeytyvää muotoa. 

Tarkoituksenamme oli jo alun perin pitää pieni hengähdystauko viljelyssä tänä vuonna ja viljelysuunnitelmasta tehtiin hyvin maltillinen. Kevään yöpakkaset ja alkukesän kuivuus ovat myös supistaneet tuotevalkoimaa, kun hedelmien kukinta epäonnistui hyvin suurelta osalta. 

Omenan kukat paleltuivat kevään yöpakkasissa. En ole aiemmin nähnyt ihan ruskeiksi menneitä omenankukkia. Mutta ei näitä kannata harmitella, vuodet ovat erilaisia ja joskus onnistuu ja toisinaan ei.



torstai 8. syyskuuta 2022

Muutos toriaikatauluun 10.9.2022

Valitettavasti emme pääse aiemmista suunnitelmistamme poiketen tulevana lauantaina (10.9.2022) Turun kauppatorille myymään Niittulan vihanneksia. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa asiakkaillemme. 

Tämä äkillinen aikataulun muutos ei koske seuraavaa lauantaita (17.9.), jolloin olemme edelleen tulossa Turkuun. Meillä on vielä paljon satoa jälkellä, mm. valkosipulilettejä.



maanantai 22. elokuuta 2022

Turun kauppatorilla jälleen (2022)

Niittulan tilan toritiski on taas ilmestynyt Turun kauppatorille maalaisten penkkiin ja olemme käyneet myymässä vihanneksia jo kolmena lauantaina ja myynti jatkuu ainakin neljänä seuraavana. Toriaikataulu päivitettiin tälle sivulle jo aiemmin, mutta tässä vielä pikainen muistutus, jos viesti on jäänyt näkemättä. Olemme laittaneet viestiä eteenpäin myös Instagrammin puolella nimimerkillä VesaTee, tosin viestien tekstit saattavat näkyä vain älylaitteen sovelluksessa. 

Ohessa muutamia maistiaisia myynnissä olevista tuotteista, suurin osa on tuttuja aiemmilta vuosilta. 

Tervetuloa Turun uudistuvalle kauppatorille myös Niittulan puolesta! Huhut kertovat, että vierallisia avajaisia vietettäisiin ihan lähiaikoina, vaikka rakennutyöt torin ympärillä ovat edelleen täydessä käynnissä.







maanantai 9. elokuuta 2021

Turun torilla taas tavataan

Pitkän hiljaiselon jälkeen on tullut taas aika pestä pölyt torimyyntikalusteista ja suunnata Turun kauppatorille lauantaisin vihanneksia myymään. Vuosi 2021 on ollut uusia haasteita täynnä: lämmöstä saatiin nauttia harvinaisen pitkään ja hartaasti, joskin uhkana oli jo kasteluveden loppuminen. Toukokuu oli taas kaunis, mutta juuri luumujen kukinnan aikaan sattui äkillinen kylmä jakso, joka karkoitti pölyttäjät, eikä luumuja siten ole juuri odotettavissa. Kukinta tosin oli kaunis, vaikka toinen välivuosi taas luumuissa tulikin. 

Kuva: Reine Claude luumut kukkii keväällä 2021

Valkosipuli puolestaan on kasvanut ilahduttavan hyvin. Kasvu oli kiivasta heti keväästä ja alkukesän runsas sade varmaankin pelasti sadon myöhemmältä kuivuudelta. Jouduimme asentamaan tihkukastelun valkosipulille, kun alkoi näyttää sille, että sadetta ei heinäkuussa enää tullutkaan - ja näin saimmekin sinniteltyä sadonkorjuuseen asti. Tuntuu, että sato on pari viikkoa aikaisessa ihan joka kasvin kohdalla, myös valkosipulin. Valkosipuliletit on kaikki jo sidottu ja hyvässä myyntikunnossa - ohessa pieni videokokeilu siitä, miten yhdeksästä valkosipulilla ja kahdella kuminauhalla saa letin solmittua. Tärkeää näiden talvivalkosipulien kohdalla on, että kukinto on poistettu tarpeeksi aikaisin ja sitomaan ei ryhdy liian aikaisin noston jälkeen: pitäisi malttaa odottaa ainakin viisi päivää ennenkuin edes yrittää. Varsi on nimittäin niin paksu ja kova, että sen pitää vähän kuvahtaa ja nahistua, että sitominen onnistuu. 

Kuva: Valkosipulipenkki toukokuun vihreydessä 


Torille tosiaan ehdittiin jo viime lauantaina ja tarkoitus on käydä siellä vielä ainakin kuusi kertaa. Tarjolla on kaikkea tuttua aiemmilta vuosilta: kirsikkatomaatteja, munakoisoja ja vihreitä grillipaprikoita tässä muutamia mainitakseni. 

Kuva: Tomaatit aamuauringossa odottamassa asiakkaita


sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Torikausi 2020 alkaa pian

Vuosi 2020 on mennyt Niittulassa tuttujen toimien merkeissä: vihanneksia on laitettu kasvamaan koronaviruksesta huolimatta siten, että olemme tulossa niitä taas myymään Turkuun tuttuun tapaan koulujen alkaessa syksyllä. Viime vuoden toriparkki-myllerryksien jälkeen ilmestyneet uudet epävarmuudet, nyt pandemia, eivät siis ole saaneet pientä tilaamme luovuttamaan. 

Valikoima tulee tänä vuonna sisältämään tuttuja tuotteita. Valkosipulia ryhdytään nostamaan viikon päästä, papuja ei tänä vuonna juuri viljellä, mutta tilalle on tullut esimerkiksi kesäkurpitsa täksi kaudeksi takaisin. Pensasmustikasta näyttäisi tulevan hyvin pieni sato, vaikka pensaat voivatkin sateisen heinäkuun johdosta erinomaisesti. Luumulla näyttää tulevan välivuosi, koska kukinnan aikaan oli kylmää ja joko pölyttäjät puuttuivat tai yöhallat veivät kukat. Kesäkurpisa kylvettiin suoraan avomaalle juuri ennen kesäkuun helteitä ja kasvit ovat terveitä ja harjoittelevat jo sadon tekemistä: niilläkin kasvun alkuvaiheessa pölyttyminen on usein epätäydellistä, koska hedekukkia on kasveissa niin vähän. Ensimmäisiä munakoisojakin olemme päässeet korjaamaan. 


Vihreitä chilejä ja grillipaprikoita (shishitoja) tulee tuttuun tapaan. Viime kauden oranssi minipaprika ilahdutti meitä hienolla maullaan pitkin talvea, sillä pääsato kypsyi vasta torikauden jälkeen. Tänä vuonna paperika kylvettiin aikaisemmin ja esikasvatettiin isommissa ruukuissa, joten toivottavasti myös asiakkaat pääsevät tutustumaan tänä tuotteeseen. Tomaatteja on runsaasti: suurin osa kirsikkatomaatteja, mutta kyllä myyntiin tulee myös joitain kookkaampiakin. Tomaatit vasta kypsyttävät ensimmäisiä marjojaan ja runsaanpaa satoa on odotettavissa lähiviikoina. 


Tähän loppuun vielä havainto meidän pölyttäjätilanteesta. Niittulan paahteisilla rinteillä viihtyy runsaasti luonnonvaraisia hernekasveja, kuten niittynätkelmää ja syylälinnunhernettä. Näiden ja muidenkin niittykasvien ansiosta tilan maita näyttäisi asuttavan runsas juhannuskimalaispopulaatio. Juhannuskimalainen ei käsittääkseni ole varsinaisen harvinainen tai uhanalainen laji, mutta sitä esiintyy harvakseltaan juuri Varsinais-Suomessa. Näistä luonnon pölyttäjistä on tullut tärkeä pölyttäjiä myös meidän viljelykasveille ja erityisesti juuri juhannuskimalainen viihtyy erinomaisesti pensasmustikan kukilla, mutta on sitä nähty myös omenan kukissa ja muissa hedelmäpuuissa. Yritämme säilyttää tilan mailla runsaasti pajuja ja raitoja, jotta siitepölyä ja mettä olisi tarjolla kaikille pölyttäjille alkukevään niukkoina aikoina. 


tiistai 6. elokuuta 2019

Niittula aloittelee torikautta 2019

Talvi 2018-2019 oli suotuisa valkosipulille: syksyllä istutetut valkosipulinkynnet talvehtivat hyvin ja lähtivät hienoon kasvuun aikaisin keväällä. Toukokuun lopulla, kun puissa ei oikein ollut vielä lehtiä, pääsimme jo ensimmäistä kertaa haraamaan hienoa kasvustoa.


Kasvukausi jatkui suotuisana, kun saimme nauttia heinäkuun alun sateista (jotka ovat aika harvinaisia meillä päin Suomea). Tämä taisi varmistaa hienon valkosipulisadon, sillä loppukausi onkin ollut sitten hyvin kuiva. Valkosipulit on kuitenkin saatu hienosti nostettua ja suurin osa on sidottu valkosipulileteiksi. Kasvukausi tuntuu muutenkin olevan muutamaa viikkoa tavanomaista edellä: ensimmäiset luumut saattavat alkaa kypsyä jo viikon kuluttua. 


Kirjoitinkin jo Instagrammin puolelle, että aloitamme torikauden tulevana viikonloppuna. Olen vielä päivät "oikeissa töissä" ja odottelen hyvin ansaitun kesäloman alkua tulevana perjantaina. Toritiskiltä pitäisi löytyä valkosipulin lisäksi ainakin munakoisoa, kirsikkatomaatteja, shishito-paprikoita, chilejä, perunaa, tuoretta härkäpapua, vihreitä pensaspapuja ja pensasmustikoita. Myöhemmin kaudesta on luvassa toivottavasti luumuja, salkopapuja, sokeriherneitä ja maa-artisokkaa. Muutama jokerikin on hihassa, mutta niiden kohtalo riippuu täysin tulevien viikojen säistä: meillä toivotaan sateita. 


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Kauden 2018 viimeinen myyntikerta

Ensi lauantaina (29.9.) on Niittulan viimeinen myyntikerta Turun kauppatorilla. Perjantain ja lauantain väliseksi yöksi on luvattu pakkasta, joten saatamme tulla torille vähän normaalia myöhemmin. Lämpötilan pitäisi kuitenkin nousta plussan puolelle jo klo 8 mennessä.

Tervetuloa torille!

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan: vuoden 2018 torimyynti alkaa

On tullut taas aika Niittulan tilankin ilmestyä Turun kauppatorille myymään kauden 2018 tuotoksiaan. Vuosi 2018 on ollut hiljaiselon aikaa: keväällä kylvettiin niin vähän viljeltävää kuin uskallettiin ja päätettiin heti alkuun, että aloitetaan torikausi sitten, kun luumu kypsyy. Toritiskimme valikoima tulee olemaan tavanomaista niukempi. Taisi olla hyvä vuosi pitää vähän taukoa, kun tulikin ennätyksellisen kuiva ja kuuma kesä ja Turun torikin meni remonttiin. Näin viljelijän näkökulmasta torin myllerrys ei ainakaan vielä ole positiivinen asia: se on luonut ylimääräistä epävarmuutta jo muutenkin paineiseen arkeen. Toivottavasti maalaisten tori säilyy elävänä toriremontin yli.

Maalaistentorin myyjät väistyvät Turun toriparkin rakennustyömaan tieltä 
Valkosipulilla on ollut myös vaikea kasvukausi. Syksyllä 2017 istutimme valkosipulin juuri, kun ennätykselliset sateen alkoivat. Märkä syksy ja talvi veivät veronsa ja keväällä vain osa istutetuista istukkaista versoivat kasvuun. Kuiva kesä taas oli haastava, koska meillä ei ole juuri tälle viljelykierron lohkolle kastelumahdollisuutta, joten oli pakko vain odottaa ja katsoa, miten kasvit omissa oloissa kasvaisivat. Lohko harattiin ja kitkettiin käsin huolella, mikä toivottavasti jätti valkosipulille vähän enemmän vettä ja ravinteita käytettäväksi. Kyllähän sieltä jonkin verran letteihin kelpaavia kookkaita sipuleita kasvoi, mutta määrä on tavanomaista niukempi. 

Talvikurpitsaa kasvaa meillä tänä vuonna kausihuoneessa, mikä ei näin lämpimänä kesänä ehkä ollut ihan tarpeen. Satoa näyttää butternut "crookneck" -tyyppisistä myskikurpitsoista kuitenkin tulevan, joten viljelijä on tästä ihan tyytyväinen. Pidän tästä lajikkeesta erityisesti, koska hedelmän "varressa" on erityisen paljon syötävää. Olemme joutuneet kastelemaan kurpitsaa kaivovedellä. Luulimme, että kaivomme olisi niin hyvässä paikassa, ettei se koskaan kuivu - mutta lähellä jo ollaan. Ottaa aikansa, että pohjavesi saavuttaa normaalin tasonsa.

Talvikurpitsaa kausihuoneessa: tarkkasilmäinen huomaa, että kurpitsassa on vähän keltaisia lehtiä ja että kurpitsaa vaivaa lievä kuivuus.

"Crookneck" tarkoittaa pitkää kaulaa, joka on kokonaan syötävää. Siemenet ovat pyöreässä osassa. 

Vaikka viljely on tänä kautena ollut vähäisempää, päätin uhrata parasta kausihuonealaani tomaattilajikkeiden testaamiseen ja luomusiemenen tuottamiseen. Luomuviljelyssä on ongelmana luomusiemenen saatavuus: tavanomaisen siemenen käyttö on pääsääntöisesti kiellettyä. Tänä vuonna en halunnut täyttää byrokratia-lomakkeita, vaan ryhdyin omaan siemenen tuotantoon: kasvatan liki 200 erilaista tomaattilajiketta ja toivon löytäväni niistä sopivia lajikkeita meidän omaan viljelyyn. Joukossa on paljon kääpiökasvuisia pihvitomaatteja, jotka voisivat pärjätä lämmittämättömissä kausihuoneissa Suomessakin. Toriasiakkaan ei kannata pidättää tomaattien suhteen hengitystä, sillä yhtä lajiketta on kasvatuksessa enimmillään kaksi kasvia, joten myytävää on vähän. Ja koska osa siemenistä on tavanomaista, joudun myymään kaikki tomaatit tavanomaisina: Niittulan tomaateilla ei siis vuonna 2018 ole luomustatusta, vaikka ne luomumenetelmillä viljelläänkin.








perjantai 4. elokuuta 2017

Myöhästettyjä kylvöjä ja viherlannoitusta

Vuosi 2017 on ollut Niittulassa siinä mielessä poikkeuksellinen, että tiesimme jo ennen kasvukauden alkua, että pystymme aloittamaan suoramyynnin vasta elokuun puolessa välissä. Siispä koko tämän vuoden viljely suunniteltiin tätä tavoitetta silmällä pitäen: kaikki piti kylvää mahdollisimman myöhään, jotta sato olisi parhaimmillaan, kun pääsemme torille.

Myöhäisestä kylvöstä on ollut hyötyä siinä mielessä, että se auttaa monien rikkakasvien torjunnassa. Kun rikkojen annetaan kunnolla itää ja kasvaa, niin ne sitä helpommin myös kuolevat, kun pääsee ne sitten jyrsimään. Oikean teho-käsittelyn saavat ne lohkot, jotka käsitellään kahteen kertaan: siemenrikkojen annetaan itää ja jos hyvä tuuri käy, ei toisen jyrsinnän jälkeen idä juuri lainkaan rikkaruohoja.


Lajivalikoima on meillä tänä vuonna vähän totutusta suppeampi, mutta onneksi erikoisvihannesten saatavuus on laajentunut vähittäiskaupassa, kun esimerkiksi varsaparsakaalia ja lehtikaalia on tarjolla hyvin yleisesti. Ja hyvä näin. Mutta kyllä meiltä uusia kokeiluja tänäkin vuonna löytyy, ainakin vihannessinapit ja tatsoit näyttävät kasvavan hyvin. Talvikurptsoista viljelemme tänä vuonna vain kahta lajiketta: yhtä oranssia Hokkaidon tyyppistä kurpitsaa ja yhtä butternut myskikurpitsaa. Talvikurpitsat alkavat pölyttyä vasta nyt elokuun alussa viileän kesän johdosta, joten ihan heti ei näitä meidän toritiskillä näy.


Kun kylvöala on pienempi, niin maan kasvukunnosta pitää toki pitää huoli. Olemme siis kyväneet tänä vuonna entistä enemmän viherlannoituskasvustoja: raiheinää, sinimailasta ja syysruista. Valkoapila on ollut viljelyssä jo aiemmin. Syysruis vaikuttaa mielenkiintoiselle, sillä kun se kylvää keväällä maan lämmettyä oikein kunnolla, ei se kuki kesän aikana lainkaan - vaan odottaa seuraavaa talven kylmäkäsittelyä. Suomessa on viljelty nk. "juhannusruista" juuri tällä tavalla ennenkin - tyypillisesti aikaisen viljelykasvin jälkeen. Kasvusto niitetään muutaman kerran kesässä ja, jos tuuri käy, talvehtii kasvusto voimakkaan juuriston ansiosta tavallista syysruista paremmin. Keväällä on odotettavasti paljon vihermassaa, joka muokataan maahan. Saa nähdä, raaskiiko ruista jyrsiä keväällä vai antaako sen kasvaa ihan oikeaksi viljaksi. Ruis on muuten allelopatinen kasvi: se erittää kemiallisia yhdisteitä, jotka heikentävät rikkakasvien kasvua. Vanhemmat ruislajikkeet ovat myös erittäin kookkaita kasveja, joten ainakin toisena vuonna ne myös auttavat rikkojen torjunnassa varjostamalla. Tämä on luomuviljelijän hyvä tietää.


keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kuulumisia Niittulasta

Niittulan tilan vuosi 2016 on käynnistynyt kiireisenä. Tähtäämme tänäkin vuonna torimyynnin aloittamiseen vasta elokuussa, joten kaikki kasvit yritetään istuttaa ja kylvää siten, että ne ovat parhaimmillaan juuri tuohon aikaan. Talvikurpitsat on saatu jo maahan kuten oheisesta Instagram kuvasta voi päätellä, myös porkkanat, perunat, punajuuret, härkäpavut ja monet muut tutut herkut ovat jo kasvamassa. Huolta tänä vuonna on jälleen aiheuttanut oikukkaat säät. Ensin oli todella kuuma, sitten tuli aivan liikkaa vettä (että jopa osa punasipuleista tuhoutui) ja sitten tuli armoton kuivuus. Hallan uhka on ollut viime viikkoina jokaöinen riesa, joten harsoja on taas tullut aseteltua huolella viljelysten päälle.
Kuva, jonka @vesatee julkaisi

Valkosipulisadosta on luvassa tänä vuonna runsas ja hyvälaatuinen. Syksyllä istutetut istukkaat talvehtivat kohopenkeissä erinomaisesti, vaikka vettä oli välillä pelloilla vähän liikaakin. Kasvit lähtivät aikaisin keväällä hyvään kasvuun, oheinen kuva on ensimmäisen kitkennästä jossa valkosipulit ovat vielä aika pieniä. Tänä vuonna yritämme kasvattaa myös keväällä istutettua valkosipulia "vihersipulina". Siis vihersipulin tapaan nuorina vihreinä kasveina kokonaisina käytettäviä valkosipuleita.

Kuva, jonka @vesatee julkaisi

Pääsin käymään työmatkalla Meksikossa toukokuussa. Ilokseni löysin sieltä monia tuttuja kasveja ihan tavallisesta lähikaupasta, esimerkiksi vihannesportulakkaa - jota tosin näytettiin myytävän siellä kokonaisina kasveina, ei niinkään pelkkinä kasvuversoina kuten Niittulassa on ollut tapana. Tomatillot ja härkäpavutkin olivat Meksikossa lähikaupan hyllyillä, hyvin saman näköisiä olivat kuin mitä me olemme Turun kauppatorilla myyneet.

Kuva, jonka @vesatee julkaisi

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Maailman terveellisintä ruokaa?

Lehtikaali on nyt in. Se on terveellistä ja hyvää, mutta se noteerataan korkealle myös huippuravintoloissa ympäri maailmaa. Esimerkiksi New Yorkissa on eletty lehtikaalihuumaa jo usean vuoden ajan. Lehtikaali on trendikästä, sitä syödään raakana ja kypsennettynä salaateissa, pastan kanssa ja rapeina sipseinä. Maailmalla puhutaan, että lehtikaalilla olisi kolesterolia alentavia vaikutuksia, erityisesti, jos sen syö kevyesti höyrytettynä. Se kuulemma ehkäisee tehokkaasti myös useita eri syöpätyyppejä, esimerkiksi rinta- ja eturauhassyöpää. En ole lähemmin tutkinut näiden terveysväitteiden paikkaansapitävyyttä, mutta se on ainakin varma, että lehtikaalissa on paljon flavonoideja, antioksidantteja ja paljon muutakin terveellistä.

Löysin lehtikaalit itse ehkä 6 vuotta sitten. Halusin kokeilla erilaisten kaalien viljelyä ja haalin eri puolilta maailmaa erikoisien kaalien siemeniä. Taisin kokeilla samana vuonna ensimmäistä kertaa mini-parsakaalin (broccolinon) viljelyä, josta siitäkin on tätä nykyä tullut Niittulan vakio-kasvi. Lehtikaaleista viljelin Toscanan mustakaalia ja maailmalla "siperialaisiksi lehtikaaleiksi" kutsuttuja kasveja, jotka eivät oikeastaan ole kaaleja vaan rapsin vihannesmuotoja. En itsekkään tiennyt, miten lehtikaaleja oikein käytetään ruoanlaitossa, muistelin vain äitini viljelleen niitä aikoinaan. Hän pakasti lehdet raakoina ja lisäsi niitä keittoihin talvisaikaan. Ensimmäistä satoa maistelin lihaliemessä hauduttaen. Ihastelin mustakaalin kaunista väriä ja mietoa makua. 


Kuva: "Siperialaiset lehtikaalit" eivät oikeastaan ole kaaleja, vaan lantun tai rapsin lehtivihannesmuotoja. Ne kukkivat herkästi pitkässä päivässä, joten tyydyttävä lehtisato saadaan vain heinäkuun kylvöjen jälkeen. Kypsennetty siperialainen (kuvassa alla) on toki vihreä, mutta ei vedä vertoja kypsennetyn mustakaalin väriin. Molemmat toki maistuvat maukkailta.

Toscanan mustakaalilla on maailmalla useita nimiä. Nero di Toscana, Cavolo nero, Lacinato, palmukaali ja dinosauruskaali viittaavat kaikki samaan lehtikaalityyppiin, jolla on poikkeuksellisen tummanvihreät, miltei sinertävät, viuhkamaiset ja poimuiset lehdet. Se on kotoisin Toscanasta, Italiasta ja sen arvioidaan syntyneen joskus 1700-luvulla. Se poikkeaa ulkonäöltään ja myös maultaan yleisemmästä, kähärälehtisestä lehtikaalista. Makua sanotaan miedommaksi ja makeammaksi. Palmukaali nimitys tulee siitä, kun kasvista korjataan jatkuvasti satoa ruoaksi, alkaa kasvi muistuttaa pikkuhiljaa palmua, sillä sen runko on paljas ja vain latvassa on tupsu lehtiä. Luontaisesti kasvi pitäisi toki kaikki lehtensä varressa. Dinosaurus-kaali nimi on hauska, koska kasvin lehdet todellakin ovat nystyräiset ja voivat hyvinkin muistuttaa muinaisten liskojen poimuista ihoa.

 Kuva: Mustakaalin lehdet eivät ole oikeasti mustat, vaan sinisen harmaat, joissakin yksilöissä vihertävät. Vaikkei sitä yleensä Suomessa tiedetäkään, on mustakaali Minestrone-keiton klassinen raaka-aine - mutta sitä syödään myös raakana salaateissa. Modernempia käyttötapoja ovat terveysjuomat, smoothiet, joiden makua voi loiventaa banaanilla, avokadolla tai vaikka mintulla. Tosin yhteen juomaan ei laiteta lehtikaalia kilokaupalla, vain muutama lehti antamaan väriä ja makua.

Lehtikaalia ei ihan heti mieltäisi heinäkuun herkuksi, mutta jos kylmästä alkukesästä ei ole mitään muuta hyötyä, niin ainakin se, että lehtikaalit kukoistavat. Satoa korjataan myyntiin kiireen vilkkaan. Turun torilla ei ole vieras näky, että asiakas kantaa kotiin toisessa kädessään kesäperunaa ja mansikoita ja toisessa pussillista lehtikaalia.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hyvää äitienpäivää!

Niittulan kausi 2014 alkaa totuttua aiemmin. Toimitimme keskiviikkona tämän kauden ensimmäisen varhaisvihanneslastin ravintola Smööriin. Olemme tehneet yhteistyötä tämän turkulaisen fine dining -ravintolan kanssa jo vuoden, mutta nämä alkukauden sesongit ovat käytännössä olleet toimintamme ulkopuolella, koska viljelemme tuotteemme avomaalla ja lämmittämättömissä kausihuoneissa. Kausi 2014 lähti käyntiin lupaavasti aurinkoisella ja kuivattavalla varhaiskeväällä, mutta se otti todellista takapakkia yöpakkasten palattua hidastamaan kevään kulkua. Lämpömittari kausihuoneessa näytti toimitusta edeltävänä yönä lämpötilaksi -5 ºC, joten on ihme, että saimme kuin saimmekin pienen vihanneslastin koottua. Mielikuvitusta piti kuitenkin käyttää, koska melkein kaikki hyvät suunnitelmamme jäivät kylmyyden vuoksi toteutumatta äitienpäiväksi. Kvinoan, siperialaisen lehtikaalin, etiopiansinapin ja mizunan versot piti vaihtaa nokkoseksi ja raparperit jäivät vähän lyhytkasvuiseksi, mutta muuten meni ihan hyvin. Osa kokeiluista tuhoutui yöpakkasissa täysin, osaa päästään kylmistä öistä huolimatta nauttimaan vähän myöhemmin. 

Tässä se nyt on, laatikkollinen tuoretta ja hyvää Niittulasta - nyt vaan poikkeuksellisen aikaisin: maa-artisokkaa, raparperia, kevätvalkosipulia sekä nokkosen- ja lehtikaalin versoja. Sydämelliset terveiset Niittulasta niille äideille, jotka näitäkin pääsevät tänään maistelemaan.

Yhteistyömme Smörin kanssa alkoi, kun ravintolapäällikkö Jarno Seppä pyysi talvella 2013 meitä viljelemään tiettyjä erikoisvihanneksia heidän käyttöönsä. Jos ymmärsin oikein, Smörissä ei oltu aiemminkaan tyydytty pelkästään tukkujen valikoimiin, vaan siellä oltiin aktiivisesti etsitty alueellisia pientuottajia yhteistyöhön. En tiedä, ymmärsivätkö smööriläiset heti alkuun, millaisen toimijan he meissä olivat löytäneet: Suomessa ei ole montaa pientuottajaa, jolta saa näin monipuolista valikoimaa erikoisvihanneksia. Lähetimme kauden mittaan laajalla skaalalla mitä oudoimpia kasviksia testattavaksi ravintolan keittiöön. Ja ihan hyvin se meni. Ainoastaa kepasipulin kukat ja eräs aasialainen kurpitsalaji eivät oikein taipuneet heidän lautaselleen. Tämän kokemuksen perusteella pientuottajan onni on, että löytää kärsivällisen ja lähituotteita arvostavan sisäänostajan, joka antaa aikaa pienellekin näyttää, mihin rahkeet riittävät. Ja ettei tulisi ihan väärinkäsitystä toiminnan laajuuden suhteen, niin todettakoon, että vaikka yritysasiakkaat ovat meille tärkeä asiakasryhmä, niin suoramyynti on tällä hetkellä meidän toimintamme vahvin kivijalka. Torimyynnin volyymit ovat kertakaikkiaan niin suuret, että niitä on vaikea päihittää.

Minulta usein kysytään, miksi toimintamme on muodostunut juuri sellaiseksi kuin se nykyään on. Miksi niin monimuotoista? Miksi niin erikoisia kasveja? Eikös pitäisi ennemminkin ryhtyä sopimustuottajaksi ja erikoistua yhteen kasviin? Kysymyksen esittäjät eivät ehkä ole itse koskaan saaneet kovin vakavaa puutarhakärpäsen puraisua. Se on se hulluus ja huuma, joka iskee keväällä siemenluetteloiden saapuessa. Se on aarteen etsintää. Se on kiinnostusta ihmisen historiaan ja ruokakulttuurin kehittymiseen. Se on sellaisen unohdetun hyötykasvin löytämistä, joka ansaitsisi tulla viljellyksi ja maistetuksi. Ja vaikkei hyöty olisikaan suuren suuri, niin aina oppii jotain uutta. Vakavammin puhuttuna on se sirpalemaisuus myös eräänlaista erikoistumista: meiltä saa kaikkea vähän erikoisempaa. Intohimo ja harrastajamaisuus näkyy vähittäin tapahtuvasta ammattimaistumisesta huolimatta edelleen toiminnassamme, eikä minulla oikeastaan ole mitään syytä häpeillä sitä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia...

Nukkakirsikka, kuten myös kaikki muutkin luumut ja kirsikat, aloittelevat Niittulassa kukintaansa yöpakkasia uhmaten. Alan ymmärtää, miksi monessa maassa ihmiset kokoontuvat kirsikka- ja luumupuiden äärelle juhlistamaan kevään saapumista. Suomeen "Cherry blossom" -festivaali saattaisi sopia vaikka juuri äitienpäiväksi.

Hyvä esimerkki hurahtaneen kasviharrastajan kokeiluinnosta on tämä kukintaansa aloitteleva, luumarjoihin lukeutuva marjapensas, Prunus tomentosa eli nukkakirsikka. Kyseessä on pieniä punaisia luumua ja kirsikkaa muistuttavia marjoja tekevä pieni pensas. Marja on nimensä mukaan nukkainen, vähän kuten sukulaisensa persikka. Hankin joskus vuosia sitten erän siemeniä, joista kasvatin kasvit itse. Nukkakirsikasta ei ole vakavamieliseen marjantuotantoon, mutta se auttaa minua paremmin ymmärtämään tärkeämmän viljelykasvini, luumun, olemusta. Tekisi mieleni yrittää risteyttää tämä kasvi kirsikkaluumun (Prunus cerasifera) tai lamohietakirsikan (Prunus pumila) kanssa - joita olen myös itselleni haalinut. Kaikki kolme ovat tavallisesta luumusta poiketen diploidisia, joten risteytys voisi onnistuakin.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kesätöissä Niittulan tilalla

Ennen kuin aloitin työt Niittulan tilalla, en juurikaan tiennyt vihannesten kasvatuksesta, vaikka olen itsekin maalla koko ikäni asunut. Lapsuudessani tutut porkkana ja sipuli tuntuivat Niittulan tilan erikoisuuksiin verrattuna perusmaajussin viljelyksiltä. Vaikka meidän tillalla viljellään monta hehtaaria viljaa, täällä viljellään monia erilaisia kasveja pienemmällä alalla. Joukkoon mahtuu monia erikoisuuksia, kuten makealupiini, kailan, lamopinaatti ja portulakka. Toisessa kohtaa peltoa voi kasvaa jättisavikkaa ja lamopinaattia ja viereisellä pellolla viihtyy valkosipuli, josta kerätään myös kukinnot ruoka käyttöön. Suurin osa kasveista oli minulle täysin uusia, mikä tekee tilalla työskentelyn vielä mielenkiintoisemmaksi. Toki Niittulan tilalla on tutumpiakin kasveja, kuten valkosipuli, mansikka, roomansalaatti ja munakoiso. On jotenkin viehkeää seurata, mitä jostakin minulle täysin uudesta kasvista kehittyy, kun se kasvaa.


Kuva: salaatit esikasvatetaan taimipoteissa.

Tilalla työskennellessä sana luomu saa aivan uudeen käsityksen. Sitä jotenkin ajatteli, että luomu kasvaa sulassa sovussa kaikkien muiden kasvien joukossa, ja että tuotteet poimitaan pajukoreihin ja pyöräillään suoraan torille kaunis kesähattu päässä. Yllätyksenä tuli se työn määrä, mitä luomu vaatii. Miten kuumana kesäpäivänä kitketään rikkaruohoja paarmojen kanssa monta tuntia päivässä. Tähän pätee kuitenkin vanha sanonta ”lopussa kiitos seisoo”. Sillä kun koittaa se hetki kun chilit, tomaatit ja kesäkurpitsat tuottavat satoa, ei voi kuin hymyillä. Kaikki se raskas työ on mennyt hyvään tarkoitukseen. Käsissä on puhdas tuote, jonka voi viedä iloisin mielin myyntiin.

Joku joskus hämmästelee, että miksi esim. luomu kurkku on niin pientä. Eihän luomu välttämättä tarkoita sitä, että joku tuote on pieni. Niittulan tilallakin on monta eri kasvia, jotka poimitaan pienempinä tarkoituksella. Maku on makeampi ja mielestäni ne ovat oiva vaihtoehto tavallisen kokoisille kurkuille ja muille vihanneksille. Tilalla kasvaa myös monia minilajikkeita, kuten palloporkkanaa. Ei sen kuulukaan kasvaa pitkäksi ja kaventua päähän, vaan kehittyä pieneksi, makeaksi, pallon muotoiseksi herkuksi. Kaikkea sitä oppiikin, kun maatilalla työskentelee. 



Kuva: kaikki ei ole pientä, esimerkiksi chilit ovat normaalia kookkaampia.

Niittulan tilalle kesätöihin pääsy tarkoitti minulle kuin lottovoittoa, sillä aloitan puutarhaopiskelut syksyllä ja mikä olisi sen parempaa kuin oppia etukäteen hyödyllisiä asioita ruokakasvien viljelystä. Jokainen päivä tilalla on vähän erilainen ja koko ajan oppii uutta. Toisena hetkenä istutetaan, toisena kastellaan ja lopuksi kerätään satoa. Ja oppii ihan oikeasti mitä vaiheita kasvi käy läpi ennen kuin se päättyy siemenestä kuluttajan ruokapöytään. 



Kuva: Broccoliino, tunnetaan myös miniparsakaalina.

Olen oppinut tilalla ollessani käyttämään erikoisempiakin kasveja keittiössäni. Ja olen oppinut rohkeammaksi uusien kasvien suhteen, eihän niissä ole mitään pelättävää, syötäväksi ne on tarkoitettukin. On myös ilo nauttia tuotteesta, jonka tietää kasvaneen hyvissä olosuhteissa ja on luomua. Plussaa on työskennellä tilalla, jossa ruoka tarkoittaa enemmänkin kuin vain energianlähdettä, että ruoka voi olla erinomaisen makuista ja näyttää kauniilta. Olettehan tekin jo maistaneet 3 minuuttia kiehautettua broccoliinoa voin kera?

Terkuin kesätyttö Tiia